Taas hän seuraavan viikon lopussa ajoi tuon sadan neljänkymmenen mailin matkan hävittääksensä liian suuren ponnistuksen tuottaman puutumuksen vielä suuremmalla ponnistuksella. Kolmannen kuukauden lopussa hän meni Joen kanssa kolmannen kerran kapakkaan. Hän unohti ja eli taas, ja eläessään hän näki selvemmässä valaistuksessa, millaisen eläimen hän oli tekemässä itsestään, ei juonnin, vaan työn avulla. Juominen oli tulos, ei syy. Se seurasi luonnonlain välttämättömyydellä tuota työtä, kuten yö päivää. Hän ei koskaan pääsisi korkeuksiin muuttumalla kuormajuhdaksi, kuului viskyn kuiskaus hänen sielussaan, ja hän nyökkäsi myöntävästi. Visky oli viisas. Se kertoi salaisuuksia itsestään.
Hän pyysi kynän ja paperia, tilasi juotavaa kaikille, ja sillä aikaa kun he joivat hänen terveydekseen, hän kumartui kapakkapöytää vasten ja kirjoitti:
"Sähkösanoma, Joe", hän sanoi. "Lue se."
Joe luki sen juopuneen veisaavalla mahtipontisuudella. Hän katsahti toiseen nuhtelevasti, kyynelten kohotessa silmiin ja juostessa poskia pitkin.
"Et suinkaan tahtone lähteä minun luotani, Mart?" hän kysyi toivottomana.
Martin nyökkäsi ja kutsui muutaman vetelehtijän luokseen lähettääkseen hänet viemään sähkösanomaa.
"Odota!" mutisi Joe käheästi. "Anna minun ajatella."
Hän piti kiinni myymäläpöydästä, koska hänen jalkansa nytkähtelivät hänen aliansa, ja Martinin käsivarsi oli tukien hänen ympärillään, kun hän mietti.
"Muuta tuo kahdeksi pesulaitoksen mieheksi", hän sanoi äkkiä. "Katso, anna minun muuttaa se."
"Minkä vuoksi sinä aiot lähteä?" kysyi Martin.