Epämääräinen, tuumiva katse katosi hänen silmistään ja hän murahti:
— Sen suuruus, arvelen minä.
— Niin, se tuntuu suurelta, myönsin minä. Mutta se on varmasti oikea.
Australian hallitus tuskin uskaltaisi…
— Suuri! keskeytti hän halveksivalla, ylenkatseellisella ilmeellä.
— Suurin, joka on koskaan tavattu, aloin minä.
— Koskaan tavattu! Hänen värittömät silmänsä paloivat hänen jatkaessaan: luuletteko, että jokaisesta tavatusta kultakimpaleesta puhutaan sanomalehdissä ja näyttelykirjoissa.
— No niin, vastasin miettivästi, jos löytyy sellaisia, joista ei puhuta, en tiedä, kuinka saamme niistä kuulla. Jos todellakin suuri kimpale tahi kimpaleenlöytäjä mieluummin vaatimattomana tahtoo punastua ilosta yksinäisyydessä.
— Niin ei ole asia, huomautti hän kiireesti. Minä näin sen omilla silmilläni ja muuten olen aivan liian karaistu punastuakseni. Olen rautatiemiehiä ja olen oleskellut sangen paljon kuumissa maissa. Olin ennen ruskea kuin mahonki — oikea, vanha mahonki ja enemmän kuin kerran on minua luultu sinisilmäiseksi espanjalaiseksi…
Nyt oli minun vuoroni keskeyttää ja sen minä teinkin.
— Oliko se kimpale suurempi kuin tämä täällä, herra —?