— Onko sinun käynyt huonosti, poikani? kysyi Tarwater.
— Tavallinen huono onneni, selitti toinen tunnettuaan tervehtijän. Ainoastaan yksi seurueestamme sairastui keripukkiin. Se oli oikea helvetti. Nuo kolme muuta ovat työssä ja terveinä ja aikovat hankkia elintarpeita suorittaakseen etsiskelyjä talvella White Riverillä. Anson ansaitsee kaksikymmentäviisi päivässä puuseppätyöllään, Liverpool saa kaksikymmentä hirsien hakkaamisesta sahalle ja Pitkä Bill neljäkymmentä päivässä ensimäisenä sahurina. Minä yritin niin hyvin kuin saatoin ja jos minä en olisi saanut keripukkia….
— Niin, varmasti, poikaseni, sinä olet tehnyt parhaasi, mikä ei kumminkaan ole paljon, sillä sinä olet ilkeä luonteeltasi ja sinulla on luontainen vastenmielisyys työhön. Minä sanon sinulle erään asian. Sinä et kelpaa näihin hommiin, koska olet raajarikko. Minä maksan kapteenille sinun lippusi muistoksi retkestä, jonka teimme yhdessä, ja sinä voit laskeutua kyljellesi ja olla rauhassa jälelläolevan osan matkaa. Ja minkälaiset mahdollisuudet sinulla on noustessasi maihin San Franciscossa?
Charles Crayton kohautti olkapäitään.
— Tiedätkö mitä, jatkoi Tarwater, sinä voit saada työtä minun tilallani, siksi kunnes saat muuta.
— Ja tulla teidän tilanhoitajaksenne, alkoi Charles innokkaasti.
— Ei, kiitos! selitti Tarwater painolla. Ainahan tarvitaan kuopankaivajia ja halonhakkaajia ja ilmanala on ihana…
Tarwater tuli kotiin kuin tuhlaaja iso-isä, jonka takia teurastettiin juotettu vasikka. Mutta ensiksi, ennen pöytään istumistaan, täytyi hänen hiukan silmäillä ympärilleen. Ja pojat ja tyttäret, vävypojat ja miniät menivät tyytyväisinä hänen mukanaan ja heidän täytyi liioitellulla nöyryydellä puristaa vanhaa, luisevaa kättä, jolla oli jaettavana puoli miljoonaa. Hän meni edellä, eikä mikään hänen edes leikillä lausumansa väite, vaikka se olisi ollut kuinka hullu ja mahdoton hyvänsä, kohdannut mitään vastaväitteitä seurueen taholta. Kun hän pysähtyi sortuneen padon viereen, jonka hän oli rakentanut sahaamattomista hirsistä, loistivat hänen kasvonsa ja hän näki yli Tarwaterlaakson ja kaukana kohoavat Tarwatervuoret — nämä kaikki olivat nyt taas hänen.
Hänelle tuli mieleen ajatus, joka saattoi hänet kääntämään pois
kasvonsa, niistämään ja salaamaan jotain silmissään kimaltelevaa.
Saapuvilla olevan perheensä seuraamana meni hän sortuneelle ladolle.
Hän otti maasta vanhan lahonneen vaunun vivun.
— William, sanoi hän, muistatko sitä pientä keskustelua, joka meillä oli vähää ennen Klondykeen lähtöäni. Niin, varmasti muistat sen, William. Sinä sanoit minun olevan hullun. Ja minä sanoin, että minun isäni olisi piessyt vaununvivulla pirun nahastani, jos olisin puhunut hänelle sillä tavoin.