Etäämpänä, jatkuvasti peitettynä luilla ja ihmisten ja jumalien kuvilla, jotka muodostivat lattian vanhaan uhrihuoneeseen, tapasi hän koneiston, joka saattoi punaisen jymisemään yli viidakoiden ja ruohotasankojen aina kauas Ringmanuksen rannalle. Se oli alkeellinen ja yksinkertainen kuten koko tuon punaisen täydellinen luoma. Jonkunlainen riippuva muurinmurtaja, viidenkymmenen jalan pituinen hirsi veistettyine jumalineen, toinen toisensa yläpuolella, jokainen kypärään puettuna ja jokainen istuen krokodiilin avatussa kidassa; laitos asetettiin liikkeelle köynnöskasveista punotun nuoran avulla pyramiidin huipulta, joka oli tehty kolmesta suuresta puusta. Pyramiidin puihin oli myöskin kuvattu irvisteleviä, karkeita jumalankuvia näytteeksi nykyään elävien ihmisten käsityksestä taiteesta ja jumalista. Muurinmurtajasta riippui liaaniköysi, jonka avulla hirsi voitiin suunnata ja asettaa voimakkaasti liikkeeseen mahtavaa punaisen kimaltelevaa seinää vastaan.

Täällä toimitti Ngurn jumalanpalveluksia omasta ja kahdentoista heimonsa puolesta. Basset nauroi kovasti, melkein kuin mieletön ajatellessaan, että tämä ihmeellinen sanantuoja, jonka viisaat olennot siivekkäänä olivat lähettäneet avaruuksien halki, oli pudonnut keskelle austraalianneekereitä ja tullut apinamaisten ihmissyöjävillien ja pääkallometsästäjäin palvomaksi. Oli niinkuin Jumalan sana olisi pudonnut lokaan ja rapakkoon helvetin pohjalle, kuin jos Jehovan kivitaululle kirjoitetut käskyt olisivat ripustetut eläintarhaan, tahi kuin jos vuorisaarna olisi pidetty raivoavien hullujen keskellä.

* * * * *

Viikot kuluivat hitaasti. Yöt vietti Basset omasta vapaasta tahdostaan noitatalon tuhkalattialla alati heiluvien, vähitellen savustuvien päiden alla. Syynä tähän oli, että tämä oli tabu halveksitulle naissukupuolelle ja senvuoksi turvapaikka Balattaa vastaan, joka tuli aina tunkeilevammaksi ja vaarallisemmaksi intohimossaan, mitä korkeammalle Etelänristi nousi ja luvattu hääpäivä lähestyi. Päivänsä kulutti Basset riippumatossa leipäpuun varjossa noitatalon ulkopuolella. Tähän ohjelmaan tuli keskeytys, kun hän hävittävien kuumekohtausten aika-ajottain tiedottomaksi saattamana makasi päiviä ja öitä pääkallotalossa. Hän ponnisteli voittaakseen kuumeen, saadakseen elää, jatkaakseen elämäänsä, tullakseen vahvaksi ja aina vahvemmaksi, kunnes hän eräänä päivänä olisi kyllin vahva uskaltaakseen yli ruohoaavikon ja tuon kaukaisen viidakkovyön kautta tullakseen rannalle, jossa voisi tavata jonkun laivan, joka oli värväämässä neekerityöntekijöitä. Hän palaisi sivistyneeseen maailmaan ja sivistyneiden ihmisten luo kertomaan toisten maailmojen sanansaattajasta, jota villi-ihmiset palvoivat ja joka makasi syvällä Guadalcanalin sydämessä.

Toisina öinä, maatessaan kauan valveilla leipäpuun alla, katsoi hän tuntikausia tähtien hidasta kulkua länteen, mustan viidakkoseinän taa, joka oli raivattu edemmäksi, että saataisiin avoin paikka kylää varten. Hänellä ei ollut niinkään pintapuoliset tiedot tähtitieteessä ja sairasta miestä huvitti tuumia näiden uskomattoman kaukaisten aurinkojen näkymättömiä maailmoita, joissa elämä aivankuin arka vieras hiipi esiin materian yömustista komeroista paistattaakseen itseään valossa. Hän saattoi yhtä vähän ajatella rajoja ajalle kuin avaruudelle. Ei mitkään syövyttävät radiumitutkimukset olleet horjuttaneet hänen käsitystään voiman säilymisestä ja aineen katoamattomuudesta. Taivaankappaleita on ollut kaikkina aikoina. Kaikkien täytyy noudattaa ja totella samoja lakeja. Senvuoksi, päätti ja tunnusti hän, täytyi maailmojen ja elämän olla jotain, jotka liittyvät kaikkiin aurinkoihin, niinkuin ne kuuluvat tähän erikoiseen aurinkoon ja hänen omaan aurinkokuntaansa. — — —

* * * * *

Ei mikään valkea mies ja vielä vähemmin joku muu mies jostain toisesta viidakkoheimosta ollut saanut nähdä punaista jumalaa säilyttämällä henkeään. Näin oli laki, jota Ngurn oli usein saarnannut Bassetille. On olemassa jotain, jota kutsutaan yleiseksi veljeydeksi, oli Basset usein vastannut hänelle. Mutta sen oli Ngurn juhlallisesti kieltänyt. Punainen ei ottanut huomioon mitään yleistä veljeyttä. Ainoastaan heimosta syntynyt mies saattoi nähdä punaisen ja säilyttää henkensä. Mutta nyt, kun Bassetin rikollisen salaisuuden tunsi ainoastaan Balatta, jonka suun pelko tulla uhratuksi punaiselle kuitenkin sulki, oli tilanne kokonaan toinen. Hänen tarvitsi vain voittaa uusiutuvat kuumekohtaukset, jotka heikonsivat häntä ja palata ihmisten ilmoille. Sitten tulisi hän takaisin tutkimusseurueen kanssa, ja vaikkapa koko Guadalcanalin väki pitäisi hävittää, pakoittaisi hän punaisen sydämestä esiin tiedonannon toisesta maailmasta meidän maailmallemme.

Mutta Bassetin kohtaukset tulivat yhä tiheämmiksi, hänen lyhyet toipumisensa aina voimattomimmiksi, hänen aika-ajottaiset tiedottomuuskohtauksensa aina pitemmiksi ja huolimatta kaikesta, mitä hänen tavattoman voimakas ruumiinrakenteensa hänelle uskotteli, tuli hän lopullisesti siihen tulokseen, että hän ei voisi elää niinkauan, että kulkisi yli ruoho-aavikon ja vaarallisen rantaviidakon kautta meren rannalle. Hän kadotti toivonsa Etelänristin kohotessa yhä korkeammalle taivaalle, ja nyt tiesi Balattakin hänen kuolevan ennen hänen tabunsa määräämää hääpäivää. Ngurn teki itse matkoja kooten polttopuita Bassetin pään savustukseen ja kerskui hänelle, kuinka taitavasti hän tulisi sitä pitelemään, kun Basset oli kuollut. Basset itse otti asian rauhallisesti. Elämä oli vaipunut liian kauaksi ja liian syvälle hänessä, että hän olisi ollut peloissaan edessäolevasta sammumisesta. Hän jatkoi itsepäisesti taisteluaan vuorottelevia täydellisiä ja puolittaisia tiedottomuuskohtauksiaan vastaan, joiden aikana hän ikäänkuin uneksuen ja poissaolevana ihmetteli, oliko hän todellakin kerran nähnyt punaisen jumalan tahi oliko kaikki ollut vain kuumehouretta.

Sitten tuli päivä, jolloin kaikki sumuja hämähäkinverkot haihtuivat; hän tunsi aivonsa kirkkaiksi kuin kellojen kumina, käsittäen selvästi ruumiillisen heikkoutensa. Hän ei saattanut kohottaa kättä eikä jalkaa. Hänellä oli niin vähän voimaa ruumiinsa yli, että hän tuskin tiesi sellaista olevankaan. Ruumiilla oli ainoastaan heikko kiinnike sieluun ja lyhyinä selvinä hetkinään tiesi hänen sielunsa, juuri selvyytensä kautta, että välttämätön hyppäys pimeyteen oli lähellä. Hän tiesi lopun olevan käsissä, tiesi, että hän todella omine silmineen oli nähnyt tuon punaisen sanansaattajan maailmojen välillä, tiesi, että hän ei saisi elää viedäkseen tiedonantoa ihmiskunnalle tästä tiedoituksesta, joka, sikäli kun hän saattoi ymmärtää, ehkä jo kymmenen tuhatta vuotta oli odottanut Guadalcanalin sisässä tullakseen jonkun ihmisen kuulemaksi. Ja Basset teki urheasti päätöksensä, huusi Ngurnin ulos leipäpuunvarjoon ja neuvotteli vanhan poppamiehen kanssa viimeisten hetkiensä järjestelystä, viimeisestä seikkailustaan elävässä elämässä.

— Minä tunnen lain, sanoi hän lopuksi. Se, joka ei kuulu sinun heimoosi, ei saa katsoa punaiseen ja säilyttää henkeään. Minun täytyy joka tapauksessa kuolla. Teidän nuoret miehenne kantavat minut punaisen eteen ja minä saan nähdä hänet ja kuulla hänen äänensä ja sitten kuolla sinun kädestäsi, Ngurn. Sillä tyydytettäisiin kolme asiaa: laki, minun haluni, ja sinun odotuksesi saada niin paljon aikaisemmin haltuusi minun pääni, jota kaikki valmistuksesi tarkoittavat.