Velipuoli odotti, ja häntä vaivasi äänettömyys, joka syntyi Percival
Fordin miettiessä puheen jatkoa.
"Muistatteko ensimmäisen päivän kouluun tultuani, kun pojat sukelluttivat minua?" kysyi hän. "Miksi te piditte minun puoltani?" Velipuoli hymyili ujosti. "Senkö takia, että tiesitte?"
"Niin, sen takia."
"Mutta minä en tiennyt silloin", sanoi Percival Ford kuivakiskoisesti.
"Niinkö", vastasi toinen. Taas tuli äänettömyys.
Palvelijat alkoivat sammutella valoja lanaissa.
"Te tiedätte… nyt", virkkoi velipuoli yksinkertaisesti.
Percival Ford rypisti kulmiaan. Sitten hän katsoi toiseen tutkivin silmin.
"Paljonko vaaditte, jos lähdette saarilta ettekä palaa koskaan takaisin?" tiedusti hän.
"Eikö koskaan palata?" änkytti Joe Garland. "Saaret ovat ainoa maa, minkä tunnen. Toiset maat ovat kylmiä. En tunne muita maita. Minulla on paljon tuttavia täällä. Muissa maissa en kuulisi yhdenkään äänen lausuvan: 'Aloha, Joe-poikani!'"