"Minä sanoin: ei koskaan palata", kertasi Percival Ford. "'Alameda' lähtee huomenna San Fransiskoon."
Joe Garland oli hämmentynyt. "Mutta miksikä?" kysyi hän. "Te tiedätte nyt, että me olemme veljeksiä."
"Juuri sen takia", oli vastaus. "Kuten itse äsken sanoitte, tietävät sen kaikki. Minä maksan runsaasti."
Kaikki epäröinti ja hämminki katosi Joe Garlandista.
Muodostumaisillaan ollut silta heidän välillään katkesi.
"Te siis tahdotte, että lähden", kysyi hän.
"Tahdon, että lähdette ettekä koskaan palaa", vastasi Percival Ford.
Ja sinä silmänräpäyksenä, ohikiitävässä leimauksessa hän näki veljensä kohoavan yläpuolelleen kuin vuoren ja tunsi itse kutistuvansa ja painuvansa mikroskoopilliseen mitättömyyteen. Mutta ei ole hyvä kenenkään nähdä itseänsä todellisena, eikä kukaan voi katsella minäänsä oikeassa valossa kauan ja jäädä elämään; ja vain tuokion välähdyksessä Percival Ford näki itsensä ja veljensä oikealta näkökulmalta. Seuraavassa tuokiossa häntä hallitsi taas mitätön ja vaativa itsekkyys..
"Kuten sanoin, minä maksan runsaasti. Teidän ei tarvitse kärsiä puutetta. Minä maksan hyvin."
"Olkoon menneeksi", sanoi Joe Garland. "Lähden."