Hän pyyhkäisi hyväillen luodikkonsa piippua ja tutki varmuuden vuoksi, että se tekisi tehtävänsä. Hän oli oppinut ampumaan ajaessaan villiä karjaa Niihaussa, jolla saarella hänen taitonsa tarkka-ampujana oli unohtumaton. Ryömivien miespilkkujen kasvaessa suuremmiksi ja lähetessä hän arvioi välimatkaa, tutki tuulen suuntaa ja laski tarkoin, ettei ampuisi yli tähtäyspilkkojen, jotka olivat niin kaukana hänen alapuolellaan. Mutta hän ei ampunut. Eikä ilmaissut itseään, ennenkuin he ehtivät harjanteen päähän. Sittenkään hän ei näyttäytynyt, vaan puhui viidakosta.
"Mitä te tahdotte?" tiedusti hän.
"Me tahdomme Koolau pitaalisen", oli vastaus. Mies, joka johti alkuasukaspoliiseja, oli itse sinisilmäinen amerikkalainen.
"Teidän täytyy palata takaisin", sanoi Koolau.
Hän tunsi miehen, erään apulais-sheriffin niiltä ajoilta, jolloin hänet oli karkoitettu Niihausta Kauain poikki ulos laakson rotkoihin.
"Kuka olet?" kysyi sheriffi.
"Minä olen Koolau, pitaalinen", kuului vastaus.
"Sitten tule ulos. Me haemme sinua. Kuolleena taikka elävänä maksetaan päästäsi tuhannen dollaria. Et voi paeta."
Koolau nauroi ääneen viidakossa.
"Tule ulos!" komensi sheriffi, mutta ei saanut mitään vastausta. Hän neuvotteli poliisien kanssa, ja Koolau näki, että he valmistuivat hyökkäämään hänen kimppuunsa.