Kennedy tilasi whiskyä ja soodavettä; sitten hän kääntyi Fordin puoleen sanoen:
"En kysynyt teiltä tietenkään."
"Mutta jospa otan jotakin", sanoi Ford painavasti. Tohtori näytti hämmästyvän, ja palvelija odotti. "Poika, sitruunavettä, ole hyvä."
Tohtori naurahti sydämellisesti, kuin asia olisi koskenut häntä, ja vilkaisi soittajiin hau-puitten alle.
"Mitä, sehän on Aloha-orkesteri", sanoi hän. "Luulin sen koittavan Hawaiin Hotellissa tiistai-illoin. Vähänpä siellä lie elämää nyt, luulemma."
Hänen katseensa pysähtyi hetkeksi erääseen soittajaan, joka soitti kitaraa ja lauloi hawaiilaisia lauluja kaikkien soittimien säestämänä. Vakaviksi kävivät hänen kasvonsa ja ne pysyivät vakavina hänen kääntyessään toverinsa puoleen.
"Katsokaahan, Ford, eikö teidän ole jo aika jättää Joe Garland rauhaan? Mikäli tiedän, te vastustitte Edistystoimikunnassa hänen lähettämistään Valtioihin, ja siitä haluan nyt puhua kanssanne. Luulisin puolestani teille olevan hauskaa saada hänet maasta pois. Silloinhan voisitte mukavasti lakata vainoamasta häntä."
"Vainoamasta?" Percival Fordin kulmakarvat kohosivat kysyvästi.
"Sanokaa sitä miksi tahdotte", jatkoi Kennedy. "Olettehan ahdistellut tuota miesparkaa jo vuosikausia. Se ei ole hänen syynsä. Joskus tulette sen myöntämään."
"Eikö hänen syynsä?" Percival Fordin ohuet huulet vetäytyivät tiukasti yhteen hetkeksi. "Joe Garland on laiska ja irstas. Hän on aina ollut heittiö, hylkiö."