Ennenkuin hän huomasikaan, oli hän ehtinyt salin etuosaan, ja viidellä kuudella askeleella oli hän tullut pieneen pukuhuoneeseen. Se oli niin täynnä väkeä, että oli vaikea hengittää — miehiä, joiden Genevieve päätteli ottavan minkä milläkin tavoin osaa kilpailun järjestämiseen. Täällä hän kadotti näkyvistään Joen. Mutta ennenkuin pelko varsinaisesti sai hänet valtaansa, sanoi eräs nuorukaisista töykeästi: "Seuratkaa minua", ja kun hän katsahti taakseen, huomasi hän erään toisen miehen seuraavan häntä.
He tulivat jonkinlaiselle korokkeelle, johon mahtui kolme riviä miehiä. Nyt hän näki ensimäisen kerran nelikulmaisen nyrkkeilylavan. Hän oli sen tasalla ja niin lähellä sitä, että hän olisi voinut kurottamalla koskettaa sen köysiä. Lavan hän huomasi olevan peitetyn paksuksi täytetyllä matolla. Lavan takana ja sen molemmilla sivuilla hän näki ikäänkuin usvan läpi huoneen olevan täynnä väkeä.
Pukuhuone, josta hän oli tullut, oli lavan nurkan kohdalla. Pujottautuen vaivaloisesti oppaansa jälessä miesten tuolirivien lomitse astui hän salin taustan poikki, tullen samanlaiseen pukuhuoneeseen lavan toisen nurkan kohdalla.
"Olkaa nyt hiljaa ja odottakaa tässä, kunnes tulen noutamaan teitä", neuvoi hänen oppaansa, osoittaen huoneen seinässä olevaa tähystysreikää.
IV.
Genevieve riensi tähystysreiän luo, jolloin hän näki lavan aivan edessään. Hän saattoi nähdä sen kokonaan, mutta yleisöstä vain osan. Lavaa valaisi kirkkaasti joukko katosta riippuvia patenttikaasulamppuja.
Ensimäisen rivin miesten, joiden ohi hän oli tungeksinut, hän päätteli olevan keskikaupungin sanomalehtien reporttereja, sillä heillä oli kynät ja paperia edessään. Joku heistä pureskeli kumia. Kahdella seuraavalla tuolirivillä heidän takanaan hän huomasi palosotilaita läheiseltä paloasemalta ja muutamia virkapukuisia poliiseja. Keskellä ensimäistä riviä, reportterit kummallakin puolellaan, istui nuori poliisimestari. Genevieve hämmästyi nähdessään lavan toisella puolella herra Clausenin. Siinä hän istui, hän, tuo punaposkinen ja valkohapsinen vanhus vakavana, lähellä lavan köysiaitaa. Vähän etempänä samalla eturivillä hän huomasi Silversteinin, jonka kuihtuneet kasvot hehkuivat odotusta.
Samassa kajahti joku eläköönhuuto: muutamia nuorukaisia tuli paitahihasillaan sisään kantaen vesisankkoja ja pyyhkeitä; he pujahtivat köysien välitse ja menivät huoneen poikki siihen nurkkaan, joka oli vinottain vastapäätä Genevieveä. Eräs heistä istuutui jakkaralle, nojautuen köysiä vasten. Genevieve näki, että hänen säärensä olivat paljaat, että hänellä oli kangaskengät jalassa ja paksu, ruumiinmukainen valkoinen ihonuttu yllään. Sillä välin oli toinen joukko asettunut Genevieveä lähinnä olevaan nurkkaan. Vielä kovemmat eläköönhuudot kiinnittivät hänen huomionsa siihen, ja silloin hän näki Joen istuvan jakkaralla, kylpypuku vielä yllään, lyhyet, kastanjanruskeat kiharat tuskin metrin päässä hänestä.
Mustapukuinen nuori mies, jolla oli pörröinen tukka ja luonnottoman korkea kaulus kaulassa, astui keskelle lavaa, kohotti kätensä ja lausui: "Herrat tekevät hyvin ja keskeyttävät tupakoimisen."
Hänen kehoitukseensa kuului vastaukseksi tyytymätöntä mutinaa ja vihellystä, ja Genevieve huomasi harmikseen, ettei kukaan lakannut tupakoimasta. Herra Clausen piti kehoitusta lausuttaessa palavaa tulitikkua hyppysissään ja sytytti sitten levollisesti sikarinsa. Genevieve tunsi vihaavansa häntä sillä hetkellä. Kuinka saattoi hänen Joensa kilpailla sellaisessa ilmassa? Hän voi tuskin hengittää itsekään, ja hän sai kuitenkin istua.