Pontan voimat vähenivät hitaasti. Yleisön mielestä oli tulos päivän selvä.
"Terve, Joe!" raikuivat sen ihastuksen- ja suosionhuudahdukset.
"Onpa oikein häpeä ottaa rahaa!" kuului pilkallinen huomautus. "Miksi et syö häntä, Ponta? Käy kiinni ja syö hänet!"
Minuutin väliaikoina Pontan apurit hieroivat häntä huolellisemmin kuin koskaan ennen. Heidän levollinen luottamuksensa hänen tavattomiin voimiinsa horjui. Genevieve seurasi heidän kiihkeitä ponnistuksiaan, samalla kuin hän kuunteli kalpeakasvoista apuria, joka neuvoi ja varoitti Joea.
"Pidä varasi", sanoi hän. "Sinä voitit hänet nyt, mutta olekin varuillasi. Minä olen nähnyt hänen nyrkkeilevän ennenkin. Olen nähnyt, kuinka hän jo aivan nujerrettuna on ryhtynyt uudelleen iskuja antamaan. Mickey Sullivanilla oli Ponta jo hallussaan. Hän iski Pontan kuusi kertaa peräkkäin mattoon — aina uudelleen, kun tämä oli kömpinyt jaloilleen, mutta antoi sitten Pontalle hyvän tilaisuuden sivaltaa häntä leukaan, ja kahden minuutin perästä Mickey avaa silmänsä ja kysyy, mitä on tapahtunut. Niin että sinun täytyy pitää varasi. Varo, ettei hän anna sinulle samallaista iskua. Minä olen lyönyt vetoa sinun voitostasi, mutta minä en katso rahoja omakseni, ennenkuin Ponta on täysin voitettu."
Pontaa valettiin vedellä. Juuri kun kello soi, kaatoi hänen apurinsa pullosta vettä hänen päänsä päälle. Ponta lähti astumaan lavan keskustaa kohti apumiehen seuratessa häntä useita askeleita ja yhä kallistaen pulloa. Kisatuomari huusi hänelle ja hän riensi lavalta, pudottaen pullon kiireessään. Sen vieriessä matolla pulppusi siitä vettä, kunnes erotuomari kiepsautti sen kengänkärjellään vierimään köysien alitse.
Genevieve ei ollut yhdenkään edellisen hyökkäyksen aikana nähnyt Joen kasvoilla taisteluilmettä semmoisena, joksi hän oli sen kuvitellut aamupäivällä puodissa. Toisinaan se oli näyttänyt aivan poikamaiselta, toisinaan taas hänen ollessaan tuimimman iskutulvan alaisena, se oli käynyt harmaan kalpeaksi; ja kun hän myöhemmin syleissä oli löytänyt oman pelastuskeinon, oli se saanut huolestuneen ilmeen. Mutta nyt, kun hän itse ei enää ollut vaarassa, vaan päinvastoin johti taistelua, tuli hänen kasvoilleen taisteluilme. Genevieve näki sen kauhistuen. Se loitonsi Joen kauaksi hänestä. Hän oli luullut tuntevansa hänet kokonaan, pitävänsä häntä käsissään, mutta tätä hän ei tuntenut — noita teräskasvoja, tuota terässuuta, noita terässilmiä, jotka säkenöiden leimusivat ja välkähtelivät kuin kiilloitettu teräs. Nuo kasvot näyttivät Genevievestä tunteettoman kostonenkelin kasvoilta, joista kuvastui ainoastaan Jumalan tarkoitus.
Ponta koetti taas, kuten ennenkin, tehdä hurjan hyökkäyksen, mutta sai pysäyttävän iskun vasten suuta. Joe seurasi häntä leppymättömänä, lakkaamatta, alinomaa uhaten, jättämättä häntä ollenkaan rauhaan. Tämä, kolmastoista erä päättyi hyökkäykseen Pontan nurkassa. Ponta yritti tehdä vastarintaa, mutta Joe antoi hänelle iskun, niin että hän vaipui polvilleen ja pysyi siinä yhdeksän sekuntia, koettaen sitten turvautua syliin, mutta saikin Joelta neljä ankaraa iskua vatsaansa, niin että hän kellon soidessa vaipui läähättäen apumiestensä käsiin.
Joe juoksi lavan poikki omaan nurkkaansa.
"Nyt hän on minun", sanoi hän apumiehineen.