Valkoinen Hiljaisuus.
"Ei Carmen kestä enää kuin päivän, pari", päivitteli Mason eräällä jäätiköllä ja silmäili säälivästi eläinparkaa, otti suuhunsa koiran jalan ja alkoi pureksia jäätä, jota oli kasaantunut tavattomasti varpaitten väliin.
"En ole koskaan nähnyt koreanimistä koiraa, joka olisi minkään arvoinen", sanoi hän pureskelunsa lopetettuaan ja jättäessään koiran sivulle. "Ne raukat uupuvat ja kuolevat kesken työn. Oletko koskaan nähnyt yhdenkään sellaisen pettävän, jolla on osuva nimi, kuten Cassiar, Siwash tai Husky? Ei, toveri! Näetkö Shookumin tässä; se on —"
Näpsäys — ja laiha peto karkasi pystyyn tarttuen valkoisilla hampaillaan Masonin kurkkuun.
"Vai sinä, mitä?" Tarkka isku koiraruoskan varrella lennätti eläimen lumeen. Se vinkui hiljaa, keltaisen kuolan valuessa sen petohampaista.
"Niinkuin sanoin, näitkö nyt Shookumin, — sillä on sisua. Panenpa veikkaan, että se syö Carmenin, ennenkuin viikko on mennyt."
"Minä panen veikkaan toisen asian"; vastasi Malemute Kid, käännellen jäätynyttä leipää tulen edessä. "Me syömme Shookumin, ennenkuin olemme perillä. Vai mitä sinä siihen sanoo Ruth?"
Intiaaninainen tipautti kahviin jääpalan, vilkaisi Malemute Kidistä mieheensä, sitten koiriin, mutta ei vastannut. Sehän oli selvä totuus, joka ei vastausta kaivannut. Kaksisataa mailia umpitaivalta edessä, eikä heillä ollut kuuteen päivään ollut kylliksi ruokaa itselleen eikä koirille yhtään. Mitäpä muuta voi olla valittavana? Kaksi miestä ja nainen kävivät tulen ympärille ja aloittivat niukan ateriansa. Koirat makasivat valjaissaan, sillä nyt oli päivällisaika, ja vahtivat ahnaasti jokaista suupalaa.
"Ei oteta enää huomenna välipalaa", virkkoi Malemute Kid. "Ja saammepa pitää silmällä koiria — taikka ne tulevat pahankurisiksi. Ne kaatavat miehen heti kun kimppuun pääsevät."
"Ja minä olin kerran pyhäkoulunopettajana Epworthissa." Sanottuaan tämän asiaankuulumattoman lauseen itsekseen vaipui Mason uneksivaan mietiskelyyn, katsellen höyryäviä mokkasiinejaan, mutta heräsi Ruthin täyttäessä häneen kuppinsa. "Jumalan kiitos, että saamme edes tätä. Olen nähnyt sen kasvavan Tennesseessä. Olisipa vain kuumaa voileipää! Älä ole huolissasi, Ruth: sinun ei tarvitse nähdä nälkää kovinkaan kauan eikä raahustaa mokkasiineja myöskään."