"Sitten me jätimme Keeshin nylkemään karhua ja riensimme kertomaan, mitenkä karhuja uudella tavalla tapetaan."
Ja sen päivän iltapuolella naiset hääräsivät karhunlihan kimpussa, sillä aikaa kuin miehet kokoontuivat neuvotteluun. Kun Keesh saapui, lähetettiin lähettiläs hänelle sanomaan, että hän tulisi neuvotteluun. Mutta hän lähetti vastauksen, sanoen olevansa nälkäinen ja väsynyt; sitäpaitsi hänen igloonsa oli kyllin tilava ja mukava, että sinnekin voisi paljon miehiä mahtua.
Ja miesten uteliaisuus oli niin suuri, että koko joukko läksi Klosh-Kwanin luota Keeshin iglooseen. Hän oli syömässä, mutta otti miehet arvokkaasti vastaan ja asetti heidät istumaan arvonsa mukaiseen järjestykseen. Ikeega oli ylpeä ja hämmästynyt tämän käänteen johdosta, mutta Keesh oli tyyni ja rauhallinen.
Klosh-Kwan toisti Bimin ja Bawnin kertomuksen ja lopetettuaan sanoi ankarasti: "Niin että selitystä vaaditaan, oi Keesh, sinun metsästystapasi johdosta. Onko siinä noituutta?"
Keesh katsoi häneen ja hymyili. "Ei, oi Klosh-Kwan. Sitä ei ole, sillä eipä ole nuoren pojan lupa tietää mitään noituudesta, enkä minä tiedä. Olen vain keksinyt tavan, millä voi tappaa jääkarhun helposti, siinä kaikki. Se on viekkautta eikä noituutta."
"Ja voiko kuka tahansa tehdä sen?"
"Ken hyvänsä."
Seurasi pitkä äänettömyys. Miehet silmäilivät toinen toisensa kasvoja, ja Keesh kävi syömään.
"Ja … ja … ja tahdotko kertoa meille, oi Keesh?" kysyi Klosh-Kwan lopulta aralla äänellä.
"Miksei, tahdon kertoa teille", vastasi Keesh, lopetti syöntinsä imien mehun luusta tarkkaan ja nousi. "Aivan yksinkertainen juttu. Nähkääs!" Hän otti esille ohuen valaanluisen suikaleen ja näytti sitä heille. Sen päät olivat terävät kuin neulan kärjet. Sitten hän taivutti sen varovasti sormillaan. Äkkiä hän päästi päät irti, jolloin ruoto ponnahti suoraksi. Sitten hän otti valaanrasvapalan.