Matti seisoi pönäkkänä pöydän ääressä.
— Eiköhän hänestä liene jotakin hyötyä! Kerrotaan hänen osaavan sekä kirjoittaa että laskea.
Samassa huomasi hän keskievarin, joka seisoi siinä kuin elävä kysymysmerkki.
— Eihän keskievarin sovi sanoa, että minä olen juovuksissa, kun olen juonut hänen omaa rommiansa. Olen kyllä hieman iloinen, niin olenkin, mutta sitäpaitsi meneväthän siltavouti ja Trast minua takaamaan, vai kuinka?
— Kyllä, kyllä, vastasivat molemmat.
Asia oli selvä, eikä ollut mitään syytä tehdä vastaväitteitä.
* * * * *
Kun kello lähestyi 8, tuli Matti Kiiskilä, syyspimeässä astuen kotiansa päin. Hänen jälestään tallusteli äsken huutamansa poika, joka niinmuodoin jätti räätälin talon. Matilla oli aavistus, että hän kenties oli tehnyt tyhmyyden, vaikka ei voinut itse sitä selvittää, missä se oli. Että hänen vaimonsa ottaisi asian käsitelläkseen ja laskisi mitä poika maksoi ja minkä arvoinen hän oli, sitä ei hän hetkeäkään epäillyt; hänellä oli sokea luottamus vaimonsa hyvään päähän. Jos hän nyt olisikin pannut maata! Vaan niin hyvin se ei kaiketi ollut. Ja niinkuin rikoksellinen koulupoika tuli Matti vitkastellen kotia päin. Pelännyt hän tosin ei, mutta vastenmielistä se oli kaikessa tapauksessa. Vihdoin viimeinkin saavutti hän tupansa, aukasi oven varovasti, köyristyi ja astui sisään. Hän hengitti helpommin, vaimo ei ollut kotona, tilinteon hetki oli toistaiseksi lykätty.
— No niin, jahah, pane maata, vetäydy tilallesi tuolla ja nuku niin pian kuin voit.
Kymmenen minuttia sen jälkeen makasi poika penkillä lammasnahkaturkin päällä suloisimmassa unessa. Poissa olivat kaikki räätälin likaiset lapset, kirkuna ja nariseva kehto olivat vaienneet, hän sai maata yönsä rauhassa. Ohitse oli tuo ikävystyttävä elämä räätälin pöydän ääressä, neuloineen vahoineen, rihmoineen ja saksineen. Hän uneksi paremmista ajoista, uusi päivä koitti pirteine oloineen vapaassa metsässä. Siellä hän Vahvan Matin kanssa, joka oli seudun väkevin mies, virittäisi ketunrautoja ja pyytäisi ansoilla metsäkanoja, metsästäisi suksilla ja taistelisi karhun taljasta sekä suden turkista niin että valkoinen lumi tupruaisi tummien honkien juurella.