Veikkoliinin mietteet keskeytti emännän kirkas, tyyni ääni.
— Tahtooko Veikkoliini kupin kahvia, kysyi hän.
— Tahdon, vastasi hän semmoisella äänen ilmeellä ja intohimolla, kuin olisi Maria kysynyt, tahtooko hän hänen silmänsä.
Mitä Veikkoliinin sisällä liikkui, ymmärsi Maria liiankin hyvin.
Veikkoliinin ihailu miellytti häntä, eikä hän edes voinut olla tätä
kehoittamatta. Niin, vielä enemmänkin, Maria vertaili mielessään
Mattia ja tätä ihailijaa toisiinsa, ja tämä vertailu ei aina päättynyt
Matin eduksi.
Veikkoliinin intoinen vastaus ja palava katse peloitti häntä kumminkin. Hän pelästyi omasta puolestaan ja sanoi äkkiä ja painolla:
— No, tänään tulee Matti kotio, hän on ollut Suikkilassa Blumelta rahoja perimässä.
Tätä nimeä mainittaessa selvisi Veikkoliini heti huimauksestansa. Rahat, niin, nyt sitä ratkaistiin, kykenikö kauppahuone maksamaan summan vai ei. Kyllä kai, miksikä se ei kykenisi, ahtaassa tilassa se kyllä oli, sen tiesi hän nyt melkein varmaan, mutta joka tapauksessa, 8,000 markkaa…
— Kuules nyt, Maria, sanoi hän, mitä Matti tekee niin paljolla rahalla, eikö hän voisi lainata sitä minulle?
Ennenkuin Maria ennätti vastata, kuului Ellin ääni, joka tuolla valittavalla äänensävyllä, jolla kansa tavallisesti lukee jumalisia kirjoja, jupisi erästä kertomusta piplian historiasta.
"Huomeneltain kirjoitti David Joabille kirjan ja lähetti sen Urian mukana. Ja hän kirjoitti kirjaan sanoen: pankaa Uria kovimpaan sotarintaan, ja kääntykää hänen tyköänsä takaperin, että hän lyötäisiin ja kuolisi.