Huutolaispoika, jonka hän oli luullut Matin rengiksi, ja jonka hän ainoastaan silloin tällöin oli nähnyt talossa, se oli hänen poikansa, siitä ei ollut enää epäilemistäkään.
XIII.
Pääkonttorista Viipurissa oli talven ja kesän kuluessa tullut sanoma sanoman perästä Vahvalle Matille käskien häntä koettamaan parastaan saadaksensa tukkilautan perille kuljetetuksi. Kauppahuone oli näet vastaanottanut melkoisia tilauksia hollannin hirsiä hankittavakseen ennen syksyä. Tämä hirsivarasto oli vielä pinoissa Pielisjärven rannalla, kun tilaus tehtiin. Kovalle otti, jos tahdottiin ennen syksyä ehtiä kuljettaa nämät hirret alas Uuraansalmelle.
Vahva Matti ei saanut aikaa pannakseen kunnollista lauttaa kokoon. Semmoisen tekeminen oli paitsi sitä vaikeata, sillä vesi täällä joen suulla virtasi kovasti, ja hirret olisi sitä varten pitänyt ensin viedä syvemmälle vedelle.
Pitempiä matkoja ja syvää vettä varten pannaan lautta tavallisesti siten kokoon, että hirret pannaan ristiin päälletysten. Koko lautta näyttää silloin suunnattomalta halstariraudalta. Jos vesi on syvä ja matka pitkä, niin ett'ei lauttaa tarvitse purkaa kapeitten salmien, virtojen ja koskien tähden, voipi tämmöinen lautta olla jopa kuusikerroksinenkin. Siinä, missä hirret ovat ristissä toistensa päällä, sidotaan ne yhteen köydellä sillä tavoin, että mitä nopeammin lauttaa vetää eteenpäin höyry tahi miehet köydellä, sitä tiukemmalle köysi vetäyntyy. Tavallisinta ja mukavinta on kuitenkin kuljettaa hirsiä n.s. puomilautassa, s.o. useista toisiinsa yhdistetyistä hirsistä muodostetaan sulku, jonka sisällä hirret vapaasti kelluvat. Semmoista lauttaa voidaan salmissa kaventaa, tarvitsematta sitä hajoittaa, voidaan virroissa ja koskissa helposti purkaa, laskea alas ja taaskin ko'ota. Sitä vastoin oli sillä vähäinen vastustusvoima myrskyä ja aaltoja vastaan. Syvillä vesillä ja avaroilla selillä käytetään tätä tapaa ainoastaan silloin, kun ilma on pysyväisesti kaunis, matkat lyhyet, ja kun kuljetusolot muutoin ovat suotuisia.
Matti tunsi Pielisjärven epävakaan veden perinpohjin. Hän tiesi, minä aikoina tuuli tavallisesti käy etelästä tai pohjoisesta. Hän tunsi virrat ja vedet, luodot ja karit. Kaikki Pielisen oikut ja temput oli hän kokenut. Hän oli mitannut sen syvyyden ja tiesi, missä pohja oli liejuinen tahi sorainen. Sumussa, myrskyssä, tyynessä oli hän kulkenut sitä myöten venheellä, lautalla ja proomulla. Sentähden pelkäsi hän tätä järveä.
Se oli arvaamaton, kuni oikullinen nainen. Kuten leikkivä lapsi lepäsi se tuolla auringon paisteessa pehmoisena kuin niittyvilla, aamunkoitteessa ruusuisena, teräskiiltoisena päivän kuluessa, iltasella tutkimaton kuin kuvastimen pinta, ja yht'äkkiä vääntyivät sen armaat kasvot. Tuo pieni jokeltava lapsi muuttui vihastuneeksi jättiläisimmeksi, joka ympärinsä löi, löi ilman tarkoitusta, hillittömän vihaisena. Sokeassa raivossaan ruhjoi se venheitä, repi lauttoja rikki, musersi miehiä. Niin, Pielinen oli petollinen ja julma. Matti ei luottanut siihen enemmän kuin yksiöiseen jäähän.
Ja kumminkin täytyi hänen nyt, ehtiäkseen perille, vastatakseen kauppahuoneen monivuotista luottamusta, juuri nyt, kun näytti niin tärkeältä, täytyi hänen uskaltaa sulkulauttana kuljettaa nuo neljäkymmentä tuhatta hirttä perille, ainakin tuolle suurelle selälle saakka, jossa kauppahuoneen hinaajahöyryn piti tulla vastaan. Hän yhdisti siis hirtensä kolmeen pienempään lauttaan; yhteen lauttaan pani hän kaikki ne hirret, jotka saatettiin katsoa kelvollisiksi hollannin hirsiksi, ja sitä hän itse johti. Kuhunkin lauttaan oli hän kumminkin laittanut tukevamman keskuksen hirsistä, jotka hän oli pannut päälletysten ja sidottanut nuorilla, vitjoiksi väännetyillä kuusilla.
Joka lautalle pantiin lautoja permannoksi ja rakennettiin koju ruokatavarasäiliöksi ja makuusuojaksi väelle. Vanha haljennut, isonlainen pata toimitti tulisijan virkaa. Vintturi, neljä miestä ja kaksi hevosta pantiin joka lautalle, ja niin oltiin valmiina tuohon kuukausia kestävään matkaan.
Oli sateinen toukokuun päivä, kun Vahva Matti ensikerran viritti köytensä suurine, raskaine ankkureineen. Kun tämä köysi koko pituudelleen oli ojaistu, valjasti Antti ja Kaarlo vanhan Hurjan ja toisen vinosilmäisen, mustan, Lento nimisen hevosen, vintturin eteen. Köysi kelattiin ylös natisevan akselinsa ympäri, ja lautta lähti matkalle hitaasti ja verkalleen tuota kaukaista määräpäätänsä kohden. Laivaksi se oli raskas; se oli jykevä ja kömpelö, sen kuljetusvoima heikko: kaksi hevosvoimaa sanan varsinaisessa mielessä. Ja kumminkin oli lautan matka sata peninkulmaa pitkä, täynnänsä vaiheita, vaaroja. Mutta ne henkiset voimat, jotka ohjasivat sen kulkua ja johtivat sen tietä, olivat sitkeitä, kulumattomia, taipumattomia: tuo suomalaisen uskollisuus, tuo suomalaisen kärsivällisyys. Niin kauan kuin nämät voimat olivat lautalla, ei Blumen kauppahuoneen tarvinnut pelätä sitä, ettei lautta aikanansa saapuisi Suikkilan sahan satamaan.