Vahva Matti istui vaimonsa kanssa kojun vieressä puhuen matalalla äänellä ja pitkäveteisesti siitä onnesta ja huolettomasta tulevaisuudesta, joka heitä odotti.
Suutari ratkaisi ajatuksissansa kristillis-yhteiskunnallisia kysymyksiä ja hyräili sillä aikaa Sankeyn riemuvirsiä uskovaisten autuuden toivosta.
Jaakko Trast, sotilas, ja Nestor Rönni loikoivat selällään lautalla, vetivät iltasavujaan, nauttivat viileydestä ja katselivat tupakansavua, kun se tuprusi ylös ja katosi illan utupilviä kohti.
Kojun takana istui Halli koira, kieli riipuksissa ja häntä vedessä. Hänen vierellään istuivat Elli ja Kaarlo keskellä elämän onnea ja iloa, Elli ruusunpunaisena, Kaarlo kovin kalpeana. Ellin terveet huulet olivat puoleksi auki, hänen silmänsä haaveksivat. Katseella, joka ilmaisi sekä lapsellista turvattomuutta että itsetietoista neitsyllisyyttä katseli hän Kaarloa silmiin. Oli noissa hänen silmäyksissänsä kainoutta ja iloa, oli mitä hellinti lempeyttä. Kaikki sanoivat nuot nuoret toisillensa, suullista sanaakaan lausumatta. Heidän sydämmensä kohtasivat toisensa ja sulivat yhteen, kuten salaiset lähteet, näkymättömästi, hiljaisuudessa, vastustamattomasti. Ja Kaarlon tarttuessa Ellin hentoon käteen, jonka hieno rakennus ja kalpea iho ilmaisivat pitkällistä sairautta, vavahutti näitten molempain nuorten ruumiita suloinen tuska, joka seisatti heidän sydämmensä tykytystä. Enkeli paljaine lyövine miekkoineen oli jättänyt vartiopaikkansa paratiisin portilla; he olivat astuneet sisään ensimäisen rakkauden pyhään puistoon.
Hiljaisuus, juhlallinen mieliala ja tuo nuoren rakkauden onni olisivat kyllä vielä kauemmin kestäneet, joll'ei Antti, joka monta tuntia oli istunut onkimassa, yht'äkkiä olisi tuntenut itseänsä nälkäiseksi ja pyytänyt ruokaa. Maria pani ruuan esille. Päivän sietämättömän kuumuuden perästä virvottiin jälleen uuteen eloon. Ruokahalu oli hyvä, ja nuoriso kyllä piti siitä huolta, että keskustelu pysyi vireillä. Puhuttiin sitä ja tätä.
— Puhu jotakin, Nestor Rönni, sanoi Antti, sinä olet jo kauan sitten luvannut kertoa meille jonkun sadun.
— Minä kerron sadun, sanoi suutari, jonka minä olen itse tänään sepittänyt.
— Älkää te, kertokoon Rönni, sanoi Antti, hän osaa niin hyviä tarinoita kertoa.
— Annetaan nyt suutarin kertoa, sovitti Maria, koska hän itse on sepittänyt satunsa.
Ja suutari alkoi pitkällä johdatuksella, kuinka hän oli ollut herännäinen, baptilainen, metodilainen ja kaikkia mahdollisia -laisia, jälleen yhtynyt valtiokirkkoon, ja nyt, naulatessaan ja naputtaessaan, pijetessään ja vetäessään, oli alkanut miettiä joitakuita tärkeitä opin pykäliä, muun muassa helvetin oppia. Hän ei ollut saavuttanut rauhaa eikä lujaa ja varmaa vakaumusta, jonka tähden hän oli ko'onnut kaiken omaisuutensa ja oli nyt matkalla erään suuren hihhulipapin ja profeetan luokse Rantasalmelle keskustellaksensa tästä tärkeästä asiasta.