Jaakko veteli pitkiä viiksiään, sanoi hm, sylkäsi ja vastasi vihdoin:
— Muistatteko, Matti, tuota Nisulainen nimistä leipuria Joensuussa, häntä, joka sanottiin olevan niin rikas, jolla oli kaksi taloa ja puotia täynnä tavaroita, osa myllyssä ja jumala tiesi mitä… No, mitä hänellä sitte lopulla oli? Ei niin mitään. Kuka sen tietää mitä kauppiailla onkaan?
— Minä luulen, sanoi Matti, puheen todeksi, Jaakko. Sillä muutoin meitä ei olisi jätetty Pielisjärvelle neljänkymmenen tuhannen hirren kanssa ilman hinaajahöyryä. Jotain on joutunut epäkuntoon kauppahuoneen asioissa.
Keskustelu päättyi tähän. Lauttamiehet torkkuivat lämpimässä. Yht'äkkiä hyppäsi Trast seisaalle: "smirnaa"! huusi hän, piru on merrassa. Lokit ja pääskyset ovat vaijenneet.
— Missä nyt olemme?
— Pikkusyrjän ja Ahvenan karien välillä.
— Onko köysi pitkä, pojat, kysyi Matti.
— Se on järvessä koko köysi, vastasi Kaarlo.
— Pentele, jos tästä tulee raju-ilma, niin heilumme nyt pitkästä köydestä luotojen välillä, juuri niin kuin lossi Leppävirroilla. Jumalan kiitos, että naisväki on poissa…
Samassa kuului tohiseva suhina, joka karttumistansa karttui. Mahdoton kuumuus ja tyyni olivat jo viikkokausia täyttäneet ilmaa sähköllä. Auteren ja kaskensavun yli kohosi tummia sinipunervareunaisia pilvijoukkoja; ne kohosivat keskitaivasta kohden mahtaviksi pyöreiksi joukoiksi, kun alempi osa taas yhtyi kellervänpunaiseen savuun.