"Vai tulit sinä kuitenkin", sanoi hän.
Hans Nielsen katsoi syvästi ja rehellisesti isäänsä.
"Tulinhan niinkin, isäni", vastasi hän sävyisästi. "Minun täytyi tulla."
Isä vaikeni hetkiseksi.
"Sitä minäkin ajattelin", virkkoi hän sitten.
Sitten molemmat astelivat hiljaisesti tupaa kohden, isä edellä ja poika hänen jälessään.
Kun he aukaisivat oven, seisoi äiti juuri takan ääressä, pisti ruokaa padasta vatiin.
Kun hän näki poikansa, päästi hän kauhan kädestään ja löi kätensä yhteen, mutta ei sanonut sanaakaan.
Poika tuli häntä kohden, otti äitiään kädestä ja veti hänet luokseen.
Äiti vilkasi isään.