Hän kuuli tuon kuuluvan, innostuneen äänen rukoilevan tuolla sisällä; hän pidätti tienhaarassa hevosensa, astui reestä, sitoi hevosen aitaan, tyhjensi säkistä hevoselle syötävää ja pani sitten tyhjän säkin hevosen selkään.
Sitten meni hän verkalleen ylös tuvalle johtavaa tietä ja seisahtui miesten keskelle ulkosalle.
Pari heistä nyökkäsi vakavasti tervehdykseksi. He olivat hänet tunteneet. Sitten he taasen seisoivat hartaina ja katselivat alaspäin, kädet ristissä.
"Sillä kuten häntä vainotaan, siten sinuakin vainotaan, jos vastaanotat armon Jeesuksen veressä" — kuului tuolta sisältä.
Hans Nielsen Hauge kuunteli ja pani kätensä ristiin kuten muutkin. Sanat, mitkä hän kuuli, olivat kuin Jumalan erikoisesti hänelle sanomat.
Ja hän painoi päänsä alaspäin.
Sitten taasen kuului tuolta sisältä:
"Seuratkaamme siis, rakkaat, rakkaat ystävät, paimentamme, jonka petolliset opettajat ja profeetat ovat heittäneet ulos; sillä hänen luonaan on armo löydettävissä ja Jumalan sana puhtaana ja selkiänä. Seuratkaamme Jumalan valitsemaa, vaikka ei hänellä enää olekaan pappilaa, missä asuisi, eikä saarnatuolia lain mukaan; mutta armoa Kristuksen veressä ei kukaan voi häneltä ottaa pois. Rakkaat, kalliit ystäväni! Pysykäämme hänen veljinään Herrassa että hänen kanssaan yhdessä voisimme juoda Karitsan verta autuudeksi ja kiittää Herraa ijankaikkisesti!"
Hans Nielsen Hauge tunsi kuin pistoksen siinä kädet ristissä seisoessaan.
Paimen, tuo Jumalan valittu, oli puhujalle ainoana Vapahtajana. Sellaisen sanan käyttäminen syntisestä ihmisestä, vieläpä papista, joka oli virastaan pidätetty virkavelvollisuutensa rikkomisesta, tuntui hänestä Jumalan pilkkaamiselta. Mutta hän oli vaiti ja taasen kuului tuo ääni sisältä, Kristen Glengin käheä juopporatti-ääni: