Hänen rintansa kautta kulki kuin tulen poltto, hänen siinä maatessaan kädet ristissä rinnalla ja silmät auki. "Herra, lähetä minut!" kuiskasi hän. Ja hän tunsi samalla, että hän voisi vaikkapa kuolla pelastaakseen yhden ainoankin sielun.
Sitten puhui taasen Jumalan ääni, tällä kertaa aivan kuin hänen omasta sisimmästään:
"Sinun pitää tunnustaa minun nimeni ihmisten edessä, kehoittaa heitä kääntymykseen ja etsimään minua, niin kauan kuin minä olen läsnä, ja sinun tulee liikuttaa heidän sydämiään niin, että he voisivat kääntyä pimeydestä valkeuteen."
Hans Hauge ummisti silmänsä.
"Niin, aivan niin, Herra!" kuiskasi hän ja jäi kauaksi aikaa siten makaamaan.
Kun äiti tuntia myöhemmin tuli ylös, nukkui hän. ja äiti ihmetteli lapsen hymyä nukkuvan poikansa kasvoilla.
Äiti herätti hänet.
"Sinäpä nukut hyvät päivällisunet", sanoi hän.
Hans katsahti ihmetellen ympärilleen. Sitten hän muisti kaikki ja hymyili. "Aivan niin, äitiseni", vastasi hän. "En ole pitkiin aikoihin niin makeasti nukkunut."
"On mainio ilma", sanoi äiti.