Siihen seisahtui Hans Nielsen Hauge.
Hän tarttui kummankin sisarensa käteen ja hänen silmissään oli jotakin erikoisen lempeätä.
"Ainoastaan erään seikan tahdoin sanoa", sanoi hän lämpimällä äänellään. "Minä uskon saaneeni rauhan Jumalani kanssa; jotta, jos minä tänä yönä kuolisin, menisin minä autuuteen. Kunhan voisin siellä tavata teidät molemmat."
Molemmat sisaret olivat hämmästyksissään ja vaikenivat.
Sitten Anne yhtäkkiä rupesi itkemään: "Jumala antakoon meille armonsa, että niin tapahtuisi", sanoi hän. Ja kun toinen sisar katsahti ylös oli hänenkin silmänsä kyynelissä. Mutta Hans Nielsen Hauge silitteli Anne-sisarensa kättä tavan takaa.
"Tehkäämme työtä siinä mielessä", sanoi Hans iloisesti.
Ja nämä kolme sisarusta kävelivät kauan vainioilla sinä kevätiltana.
"Missä te olette olleet?" kysyi äiti, kun he tunnin kuluttua palasivat.
"Me olemme kyntäneet ja kylväneet", vastasi Hans Nielsen Hauge ja katseli hymyillen sisariaan.
Ja hekin hymyilivät.