Ja Jumalan rauha laskeutui tuohon pieneen kamariin.
* * * * *
Hans Nielsen Hauge oli alkanut kansanopetus-työnsä. Kevättyönsä Norjan kristikansan keskuudessa ja omassa perheessään, ja siunaus seurasi häntä.
Kesällä vuonna 1796 oli koko Niels Mikkelsenin perhe kääntänyt mielensä taivaallisiin asioihin pois maailman menoista; he olivat ruvenneet ymmärtämään, mitä Hans tahtoi ja että hänellä oli erikoinen kutsumuksensa toimitettavana.
Isä, joka jo kauan oli ollut vakavaluontoinen mies ja joka kaikkein ensimäiseksi oli ymmärtänyt poikansa, oli nyt, kun hän havaitsi, että poika teki työtään terveellä ja vakavalla pohjalla, innokkain häntä tukemaan ja vahvistamaan häntä hänen aikomuksessaan: herättää elävä ja hedelmällinen usko Jumalaan kansan keskuudessa.
Kun äiti toisinaan murehti sitä, mitenkä heidän poikansa, joka oli oppimaton mies, voisi ottaa tuon suuren vastuun, joka johtui Jumalan sanan muille julistamisesta ja heidän sielujensa pelastukseen johtamisesta, lohdutti isä häntä aina sillä, että Kristuksen opetuslapsetkaan eivät olleet muuta kuin alhaisia, oppimattomia kalastajia, ja "onhan talonpoika toki yhtä hyvä kuin kalastajakin", lisäsi hän hymyillen.
"Ei kuitenkaan ihmisiä kalastamaan", vastasi silloin äiti.
"Mutta kylvämään Jumalan sanaa kautta maan", sanoi Hans Nielsen Hauge itse, joka useinkin kuunteli näitä vakavia neuvotteluja hänestä ja hänen tulevaisuudestaan. Mutta kun kyläläisiä, sukulaisia ja muita tuli Niels Mikkelsenin luokse ja kun nämä puhuivat ja olivat huolissaan siitä, mihin tämä kaikki johtaisi, silloin Niels Mikkelsen aina vastasi:
"No, kyllä Hans asiansa toimittaa."
Nyt tapahtui kuitenkin sellaista, mitä vanhemmat vähimmin ajattelivat, että nimittäin Hans Nielsen Haugen vakavimmin valmistautuessa työhönsä tulikin kiusauksen pahin rajuilma hänen päällensä.