Öisin hän makasi valveilla rukoillen; päivin hän teki raskainta työtä. Mutta kun taistelua kesti liian kauan ja hän tunsi, että paha ei tahtonut häntä jättää, silloin hän itki ja valitteli vuoteellaan ja puheli äänekkäästi Jumalan kanssa:
"Rakas Isäni ja pyhä Jumala! En voi Sinua palvella enkä tunnustaa Sinun nimeäsi ihmisten edessä tahi opettaa muita silloin, kun minua itseäni pahat himot vaivaavat!"
Silloin hänestä tuntui kuin olisi Jumala vastannut:
"Sinun pitää vallita himosi eikä himosi sinua! Mene rauhaan ja opi olemaan oma herrasi; mutta älä rukoile, että orjasi, himo, otettaisiin sinulta pois. Joka päivä tulee hänen palvella sinua ja sinun pitää olla hänen valtijansa."
Ja nuori mies, joka oli luullut voivansa karkoittaa maalliset asiat tässä maailmassa, oppi taipumaan nöyryydessä Jumalansa edessä, oppi käymään jokapäiväistä hengen ja lihan taistelua.
* * * * *
Hans Nielsen Hauge kirjoitti.
Siitä hetkestä saakka, jolloin hän oli tullut selville kutsumuksestaan ja aivan tähän saakka — nämä kaksi kuukautta, mitkä olivat hänelle olleet kuin kokonainen elämä — oli hän tilaisuuden sattuessa puhunut ihmisten kanssa siitä, mikä oli hänen sydämellään. Useat olivat heränneet hänen puheestaan, mutta useimmat kohtelivat häntä ivaten ja pilkaten ja hänestä rupesi käymään kaikenlaisia kummallisia huhuja paikkakunnalla. Oli jotain aivan uutta ja ennen kuulumatonta, että alhainen talonpojan poika tahtoi ruveta julistamaan Jumalan sanaa ihmisille, ja olipa niin tuoreessa muistissa sekä Kristen Glengin että Puukenkä-Ingebrigtin sanan julistus, ettei kukaan voinut ajatellakaan sellaisen voivan loppua muuhun kuin intoiluihin ja erhetyksiin.
Hans Nielsen Hauge kirjoitti.
Hänestä oli ennen kaikkea tärkeätä, että ihmiset, ennenkun hän julkisesti esiintyisi, olisivat täydellisesti ja totuuden mukaisesti selvillä sekä hänen kääntymisensä historiasta että siitä, mitä hän piti todellisena kristillisyytenä. Sittenpähän maailma voisi puhua mitä pahaa vaan haluaisi. Kaikki he saisivat kuitenkin selvän ja todellisen tiedon asiasta!