Lopetettuaan ateriansa, lähti hän sivutietä erääseen taloon, jonka omistajan hän tunsi; hänellä ei ollut halua tulla kotiin samana päivänä, ja hän oli sitä paitsi sangen väsynyt pari kolme penikulmaa käveltyään.
Talon isäntä oli kotona ja otti hänet hyvin vastaan. He joutuivat puheisiin hengellisistä asioista ja siten päivä kului iltaan.
Juuri kun he asettuivat syömään illallista, ajoi joku tuntematon mies taloon ja pyysi yösijaa.
"Saathan sen", sanoi isäntä.
Ja mies riisui hevosensa.
Kun hevonen oli saatu talliin ja miehen matkatavarat tuotu tupaan, kutsuttiin vieraskin syömään illallista isännän ja Hans Nielsen Haugen kanssa, joiden ateria oli jäänyt kesken.
Hän kiitti kutsusta ja pani eväspussinsa syrjään.
Mutta ennenkuin hän istui pöytään, aukasi hän eväspussinsa ja otti sieltä esille jotakin.
"Tämän minä löysin tieltä, noin puoli penikulmaa täältä", sanoi hän ja pani tukun papereita sivulla olevan astiakaapin päälle.
Paikallaan istuessaan Hans Nielsen Hauge sävähti. Hän kalpeni huomattavasti ja punastui sitten.