"Minäpä olen juuri kadottanut eräitä papereita", sanoi hän.
Vieras ojensi hänelle paperipinkan.
"Sepä olisi kummallista", sanoi hän.
Hans Nielsen Hauge aukaisi ja luki. — Siinäpä oli hänen oma käsikirjoituksensa.
Hän jäi aivan hiljaa istumaan ja katseli alaspäin.
"Minun nämä tosiaan ovat", sanoi hän hiljaisesti.
Sekä talon isäntä että tuo vieras ihmettelivät. Heidän kummankin mielestä tämä oli ihmeellinen sattuma. Silloin katsoi Hans Nielsen heihin vakavasti.
"Minusta se on Jumalan ihme", sanoi hän. "En uskonut näitä papereita enää ikinä näkeväni."
"Kutsu tapahtumaa miksi tahdot", sanoi vieras; "ihmeellistä se kaikessa tapauksessa oli!"
Ja hilpeän mielialan vallitessa jatkettiin illallisen syöntiä. Mutta kun Hans Nielsen Hauge illalla oli mennyt vuoteeseensa ja hänen laukussaan olivat nuo kalliit paperit, ei hän moneen tuntiin saanut unta. Ajatukset palasivat aina vaan tuohon, näitä papereita kohdanneeseen tapaukseen.