Niels Mikkelsen kumartui yli laidan ja iski kiinni häneen.
Silloin kuului uusi huudahdus; renki oli saanut kiinni veneen laidasta ja riippui siinä koko painollaan. Vene meni kumoon; nuo kaksi aikamiestä katosivat, mutta he tulivat taas pinnalle ja pääsivät käsiksi heiniin, joissa pysyivät kiinni virran viedessä venettä.
Mikkel poika jätti kalman kalpeana hevosen ja juoksi alas harava kädessä veteen joutuneita pelastamaan; vene ajautui rantaa kohden ulkovirran painosta.
"Oi, me hukumme! Herra Jumala, me hukumme" kuului huuto. Renki se oli, joka huusi, kalman kalpeana, sinertävänä ja äänessä kuoleman hätä. Sillä välin kuului kuin valituksena Niels Mikkelsenin voimakas, lempeä ääni:
"Auta, Herra Jumala! Auta, Herra Jumala!"
Mutta Hans poikaa ei kukaan nähnyt.
Alhaalla niemekkeessä pohjasivat nuo kaksi miestä ja vähän sen jälkeen saapui Mikkel haravoineen. Vene tuli hiedalle saakka ja molemmat kahlasivat pökertyneinä maalle.
"Jumalalle olkoon ylistys ja kiitos!"
Niels Mikkelsen seisoi kädet ristissä läpimärjissä vaatteissaan ja renki vieressä kalpeana ja hämmentyneenä.
Nyt katsoi isä ympärilleen.