He menivät yhdessä eteenpäin. Talonpoika kyseli ja Hauge vastaili, ja mitä pitemmälle he kävelivät, sitä innokkaammaksi kävi keskustelu; talon toisensa jälkeen he sivuuttivat sitä huomaamattaankaan; yhä valoisammaksi kävi tuntemattoman talonpojan kasvojen ilme. Hän oli tavannut maailman ihmeellisimmän miehen ja oli saanut tuulahduksen sellaisesta ilosta, jota hän ei aikaisemmin ollut tuntenut, eikä hän aikaisemmin ollut tietänyt sellaista iloa maailmassa löytyvänkään.
Vihdoinkin, kauan puheltuaan, olivat he puhelleet loppuun saakka ja kävelivät hetkisen aivan vaiti.
Silloinpa talonpoika säpsähti.
"No jopa nyt jotakin!" sanoi hän ja katseli ympärilleen. Hän oli kävellyt koko penikulman kotoaan.
Silloin hymähteli Hans Nielsen Hauge.
"Tuostapa näemme", sanoi hän. "Siten käy, kun joutuu tekemisiin
Jumalan kanssa."
Sitten he erosivat ja Haugen täytyi luvata käydä talossa takaisin tullessaan.
"Saanpa sitten nähdä, miten pitkälle olet päässyt kyntämisessä ja kivien raivaamisessa", sanoi hän leikkisästi. "Ehkäpä minulla sitten on mukanani kylvöä varten jyviäkin."
Ja nämä kaksi pienviljelijää lähtivät kumpikin omaa tietänsä.
* * * * *