Tuolla kulkee mies laukku selässä Egeberg-tietä Kristianiaa kohden. Hän seisahtuu äkkiä ja katselee epäröiden kaupunkia; sitten hän taas lähtee kulkemaan.
Kulkija on Hans Nielsen Hauge.
Tämä rohkea talonpoika, joka eilen, täynnä uskoa ja luottamusta Jumalaan ja omaan oikeaan asiaansa, oli julistanut Jumalan sanaa muille, oli tänään suurimmassa sielun hädässä. Nähdessään kaupungin monine rakennuksineen ja torneineen oli hänet vallannut selittämätön kauhu! Mitä oli hänellä, tuntemattomalla talonpoikaispojalla, tekemistä tuolla maan suurten ja voimallisten keskellä? Mitäpä voisi hän yleensä saada aikaan, ja miten saisi hän aikaan sen, mitä halusi?
Ehkäpä kirjanpainaja, nähtyään hänen käsikirjoituksensa, kieltäytyisi sitä painattamasta, esivaltaa peljäten. Ehkäpä hän ilmiantaisi hänet piispalle ja sitten hänet vangittaisiin eikä hän saisi mitään toimeen. Hänelle tulisi käymään aivan niin kuin hänen veljensä oli ennustanut!
Hans Hauge oli ponnistellut tällaisia ajatuksia vastaan.
Eikö Jumala ollut selvästi osottanut, että hänen kirjansa olisi painatettava? Ja eikö hän juhlallisesti ollut luvannut itselleen, että hän tulisi uhraamaan kaikki seuratakseen tätä Jumalan selvää sormenosotusta? Tapahtukoon siis mitä hyvänsä; hänen olisi kärsittävä, mitä Jumala hänen kannettavakseen panisi.
Tämän päätöksen lohduttamana oli hän kulkenut eteenpäin; mutta pian tulivat nuo kiusaavat ajatukset uudestaan toisessa muodossa.
Hänestä tuntui kuin olisi sisällinen ääni kysynyt:
"Mitä sinulla on tekemistä kirjoittamisen, rankaisemisen ja muitten opettamisen kanssa?"
"Jumalan sana käskee siihen", vastasi hän itselleen.