Aurinko oli jo laskussaan Haugen herätessä. Hän nousi heti ylös ja katsoi ympärilleen vieläkin unen pökerössä. Sitten hän muisti kaikki.
Mutta kaikki raskaat ajatukset olivat kuin pois pyyhityt ja hän tunsi itsensä niin onnelliseksi maailmassa olevan kaiken hyvän liittolaisena.
Ja metsän ympärillään, sinisen taivaan, puron, joka loristen juoksi, ja kaiken sen iloisen linnun laulun, mikä nyt alkoi, kun auringon paahde oli loppunut ja illan viileys oli alkanut — kaiken tuon tunsi hän Jumalan suurena armona, ijankaikkisen voiman ilmestyksenä.
Ja hän lauloi kuuluvasti kulkiessaan eteenpäin, sauva kädessä ja laukku selässä. Ja hän lupasi itselleen, ettei hän enää milloinkaan mietiskelisi järkensä avulla hengellisiä asioita ja ijäisyyttä. Emmehän voi käsittää pientä jyväistä maailmassa, mitenkä me sitten voisimmekaan ymmärtää Jumalan olemusta ja luomisen salaisuutta. Meidän asiamme on vaan ottaa vastaan ja nauttia kaikesta.
* * * * *
Saavuttuaan kotiin Kristianiasta alkoi Hauge heti kirjoittaa uutta kirjaa Jumalan viisaudesta. Vastustamattoman sisällisen voiman ajamana ja täynnä palavaa totuuden rakkautta, joka antoi hänelle melkein yli-inhimillisen kestävyyden ja hengen voiman, sai hän tämän hyvin loppuun parin kuukauden kuluessa, ja samoihin aikoihin rupesi hän pitämään hartaushetkiä, ensiksi omassa kodissaan, jossa hänen sukunsa ja lähimmät ystävänsä kohta kokoontuivat hänen ympärilleen, myöhemmin myöskin ympärillä olevissa taloissa kotipaikkakunnallaan, jossa huhu hänen esiintymisestään heti herätti suurta huomiota.
On itsestään selvää, että Hans Nielsen Haugen esiintymisen täytyi tuottaa hänelle monta vihamiestä. Häntä kohtasikin julkisen vaikutuksensa alussa sellainen pilkka, että hän usean kerran joutui epätoivoon ja oli kadottamaisillaan uskon siihen, että hänellä olisi mitään toimittamista Jumalan valtakunnan edistämiseksi maailmassa. Hänen epätoivonsa meni niin pitkälle, ettei hän monesti muuta toivonut kuin saada kuolla ja siten vapautua tehtävästä, jota hän ei uskonut voivansa toimittaa. Usein hän silloin sanoi rakkaalle Anne-sisarelleen, jossa jo silloin iti sen taudin alku, mikä tuli viemään hänet ennenaikaiseen hautaan:
"Rakas Anne, sinä ja minä olemme kohta valmiit lähtemään täältä; oi, kuinka iloinen olenkaan saadessani seurata sinua kuolemaan ja päästessäni pois kaikesta tästä!"
Silloin hymyili hänen kalpea sisarensa ja vastasi:
"Ei, Hans! Sinut tarvitsee Jumala levittämään hänen valtakuntaansa tässä maailmassa, etkä sinä pääse niin helpolla kuin minä."