Silloin Haugella oli tapana tarttua sisarensa käteen ja sanoa:
"No, jos niin on laita, niin on se vaan sen vuoksi, että sinä olet niin paljon parempi minua!" Ja lohdutettuna hän aina poistui.
Paitsi sitä pilkkaa ja häväistystä, joka tuli Haugen osaksi hänen kyläläistensä puolelta, täytyi hänen kestää myöskin Tunen pitäjän uuden papin, Stevelin Urdahlin vainoa.
Tämä mies, joka oli tullut virkaan virasta erotetun esipappi Seebergin sijaan, kuului, kuten tämäkin, hernhutilaiseen suuntaan, mutta oli lahjaton, itserakas ja kiivas mies. Aivan heti oli hän tuntenut vastenmielisyyttä Haugea kohtaan, jonka vaatimusta vakavasta kääntymyksestä ja puhtaasta elämästä pelastuksen ehtona hän ei voinut hyväksyä. Hänen vihansa osottautui kohta räikeimmässä muodossa; jos hän tapasi Haugen seuroissa jossakin talossa pitäjällä, vaati hän hänen heti poistumaan. Menipä hänen vihansa niinkin pitkälle, että hän, kun Hauge kerran kahden kesken puheli hänen kanssaan pastorin kansliassa, äkkiä nousi ylös aivan raivoissaan, löi häntä nyrkillä kasvoihin ja uhkasi häntä hengen rangaistuksella hänen esiintymisestään Jumalan valtakunnan itseoikeutettuna julistajana.
Hans Hauge kesti papin raa'an esiintymisen kristillisellä levollisuudella ja kärsivällisyydellä. Hän pyysi hänen Kristuksen, meidän Vapahtajamme tähden olemaan siten kiivastumatta ja sanoi ettei hän muuta toivonut, kuin että hänelle neuvottaisiin hänen erhetyksensä Jumalan sanan avulla, ja pyysi lopuksi papin saapumaan kuulemaan hänen hartaushetkiään.
* * * * *
Oli syyskuu vuonna 1796. Graalumin talossa, Tunen pitäjässä, oli joukko ihmisiä koolla, seebergiläiset valoisine, onnellisine kasvoineen, haugelaiset jäykkinä ja vakavina, mustissa juhlapuvuissaan, irtolaiskansaa paikkakunnalta ja kauempaa, uteliaita ja odottavaisia.
Niitä seisoi ulkona kartanolla, niitä istui porstuassa ja niitä oli tupa täysi, jossa itse isäntä, talollinen Iver Graalum ja hänen vaimonsa kulkivat edestakaisin, kantoivat tuoleja ja panivat puisia penkkejä paikoilleen, jotta kansa saisi enemmän sijaa.
Kaikki olivat hiljaisessa odotuksessa; sillä tänään tulisi Hans
Nielsen Hauge pitämään hartaushetken.
Hän itse oli saapunut jo sitä ennen ja oleskeli tuvan takaisessa kamarissa, josta tuon tuostakin näkyivät hänen lempeät kasvonsa, Iver Graalumin sinne mennessä ja sieltä tullessa.