Mutta Hans Nielsen Hauge kääntyi sävyisästi veljensä ja muiden sukulaistensa puoleen.
"Jätä kaikki tällainen, Ole", sanoi hän, silmäyksensä kohdatessa
Anne-sisarta, joka istui kuolon kalpeana.
"Jumala on puolustajani, ystäväni", lausui hän äänekkäästi ja katseli kuulijakuntaansa. "Älkäämme tehkö mitään sellaista, mikä on väärää. Totelkaamme esivaltaa; mutta Jumala on esivaltaa korkeammalla; ainoastaan Hän on heidän tuomarinsa."
Kääntyen pappiin päin, jatkoi hän: "minä seuraan pappia, antakaa minulle vaatteeni."
Syvä äänettömyys seurasi.
Pappi Feiermann seisoi hämmästyksen lyömänä Haugen ehdottomasta lainkuuliaisuudesta veljen tuodessa matkatamineita Haugelle.
Pukeutuessaan huomasi hän sisartensa syvästi murheelliset katseet, joihin hän vastasi hymyillen, päätä nyökäten.
"Tervehtikää, siskot, isää ja äitiä", sanoi hän. "Pappi, minä olen valmis."
Näin seurasi hän enää sanaakaan hiiskumatta pappi Feiermannia, joka poistui tuvasta tervehtimättä ja maasta katsettaan kohottamatta.
Jälkimmäiseen rekeen asetettiin Hauge kolmen sotilaan väliin; kuului piiskan läimäys; aisakellon räikeästi kilahdellessa ja hevosten vinhasti juostessa häipyi joukkue illan pimeään hämmästyneiden talonpoikain tuijottaessa heidän jälkeensä talviyöhön. —