* * * * *
Fredriksstadin kaupungin vankilan edustalla oli suuri ihmisjoukko koolla. Tieto Haugen vangitsemisesta oli levinnyt salaman nopeudella kaupungissa ja ympäristössä. Oli hyvin uutta ja ihmeellistä, että mies, joka oli julistanut Jumalan sanaa, oli teljetty vankilaan; kaikki, jotka kynnelle kykenivät, tahtoivat nähdä tuon ihmeellisen miehen, josta kaikenmoisia viestejä alkoi kierrellä.
Tänään piti Hauge vietämän vankeudesta raatihuoneelle kuulusteltavaksi. Todistajia oli suuri joukko sekä pappi Feiermannilla, joka oli ilmiantanut Haugen, että Haugella itsellään taas puolustuksekseen. Hurjia huhuja oli liikkeellä siitä, mitä kullakin todistajalla olisi sanottavana.
Oli pakkanen. Ihmiset seisoskelivat, jalkojaan yhteen koputellen ja palellen, pakkautuen niin lähelle toisiaan kuin suinkin vankilan porttiholvissa.
"Hän sanoo, että hän voi tehdä ihmeitä", sanoi joku niistä, joka seisoi lähinnä ovea.
Naurun rähinää kuului. Mies, joka oli puhunut, jatkoi: "Joka vaan uskoo, voi vapaasti heittäytyä alas huoneiden katoilta satuttamatta itseään —", jälleen hymyiltiin. "Jos hän loukkaantuu, silloin ei hänellä ole oikeata uskoa!"
Mies tarkasteli lähinnä seisovia punanenäisenä.
Ihmiset pudistivat päätään ja mumisivat.
"Niin, eipä ole ihmeellistä, että hänet on vangittu", sanoi eräs vanha eukko.
"Oh, hän kai on tehnyt jotain pahempaakin", sanoi eräs vanhus, joka seisoi syrjemmällä. "Hän kuuluu olevan pahanlainen juomari. Hän ja eräs toinen, jota sanotaan Glengin Kristeniksi, kuuluvat olevan pahimmat koko Tunen pitäjässä."