"Ah!" huusivat monet. "Glengin Kristen, soittoniekka — tuo naisten naurattaja!"
"Niin, niin", sanoi eräs vanha akka ja solmitsi huiviansa lujemmin päänsä ympärille. "Ei sitä voi tietää mitä tuollaiset ihmiset voivat keksiä. Ne tulevat päästään piloille silloin, kun niistä tulee uskovia!"
"Sanotaan, että hän rukoilee puujumalia", selitti eräs nuori mies
Kristianiasta.
"Hän kuuluu olevan puuseppä — hän kai valmistaa niitä itse", tokasi eräs merimies äänekkäästi. Kaikki hymyilivät.
"Hiljaa — tuolla tulee tuomari" — samalla oli aivan hiljaista.
Paikkakunnan tuomari Siewers tuli vankilasta monen seuraamana.
Ja jälleen tähystelivät sadat uteliaat silmät vankilan porttia, josta joka silmänräpäys odotettiin Haugea tulevaksi. Kuului lyhyt rummun pärinä vankilan sisäpihalta, joka kaikui komentosanoista. Pieni sotilasosasto, kaikkiaan kaksitoista miestä, korpraalin, jolla oli paljastettu sapeli kädessä, johtamana marssi vankilan portin edustalle.
Kuolon hiljaisuus vallitsi ihmisjoukossa.
Heti jäljessä astui Hauge. Sotilaat nostivat kiväärit olkapäilleen ja pieni joukkue marssi raatihuonetta kohti, Hauge keskellänsä, suoraan ihmisjoukon halki, joka laineen tavoin läikähti sivulle ja samalla taas sulkeutui yhteen, seuratakseen kuni leveä virta vangitun talonpojan jäljissä.
Haugen kasvot ilmaisivat rauhaa ja levollisuutta hänen astuessaan uteliaan ihmisjoukon läpi.
Hän kuuli pilkkasanoja lausuttavan ja näki hävyttömiä, nauravia kasvoja, mutta hänen silmäyksensä oli kirkas eikä horjunut.