"Olin kuin olisin ollut kuollut — ja sinä seisoit ja itkit, äiti!"
Äiti puristi hänen kättään.
"Rukoilitko sinä Jumalaa?" kysyi hän hiljaisesti.
"Rukoilin — mutta sitten tuli sellainen kylmyys ja niin pimeätä äkkiä ja silloin minä ajattelin että —." Poika vaikeni ja käänsi pois päänsä. Äiti näki että hän oli itkuun purskahtamassa.
"Mitä sinä ajattelit?" kysyi hän ja kumartui pojan ylitse.
Pojan suupielet vavahtelivat.
"Minä ajattelin että — minä ehkä en — tulisi autuaaksi" sai hän sanoneeksi ja purskahti itkuun.
Oli painostavan hiljaista. Isä kääntyi puolittain poispäin; veli katseli alaspäin. Kuului ainoastaan itkevän nyyhkytystä.
Silloin katsahti äiti isään.
"Sellaista emme saa uskoa", sanoi hän.