Nyt tuli koira hitaasti ja väsyneesti ulos, seisoi rakennusten välissä, vainueli ja tuli hiljaa jolkutellen näitä kolmea kohden. Sen selkää siliteltiin, se meni vuoroonsa kunkin luokse ja sitten hitaasti edelleen portin luo, johon se asettui vahtimaan.

Renkipoika istui hiljalleen hyräillen ja vuoli lastuja honkatikusta. Heittipä jonkun lastun poikain päälle ja hymyili samalla. He heittivät takaisin ja hymyilivät myöskin, mutta eivät puhuneet mitään.

Vähän ajan kuluttua pani renkipoika puukon tuppeen, antoi honkatikun pudota ja istui kädet sylissä.

"Aholla on tänä yönä tanssit", sanoi hän.

Pojat katsoivat häneen.

"Niinkö?" sanoivat he molemmat yht'aikaa.

Ja sitten vallitsi täydellinen hiljaisuus.

Vihdoinkin puheli nuorempi, Mikkel, hän, joka oli neljäntoista vuotias:

"Menetkö sinä sinne?" kysyi hän matalalla äänellä. Ja hän vilkaisi ikkunaan, jonka sisäpuolella isä edelleenkin leveänä istui ja luki.

Renkipoika hymyili.