Haugen talossa oli kaikki vilja kuhilailla ja rakennusten lähellä oleva oli jo ajettu taloon. Karja kävi syömässä äpärettä vainiolla, Anne, talon tytär, istui kivellä pellon aitauksen edessä ja kutoi sukkaa. Muuta väkeä ei ollut näkyvissä; nyt oli päivällislevon aika.
Aurinko paistoi lämpimästi siniseltä taivaalta; ilmassa tuntui hiljainen länsituulen leyhäys.
Kivellä istuva tyttö hyräili hiljalleen siinä istuessaan ja kutoessaan; hän katsoi tuon tuostakin karjaan päin ja hyräili taasen. Hän oli ehkä noin seitsemäntoista vuotias.
Aitan yliseltä, jonka ovi oli auki, kuului höylän sihahtavaa ääntä. Siellä joku työskenteli ahkerasti. Toisinaan työ seisahtui, mutta sitten kuuluivat sihahtelevat äänet taasen päivällishetken hiljaisuudessa.
Kivellä istuva tyttö tähysteli tuonne ylös nähdäkseen jonkun; mutta sisälläolija jatkoi työtään uutterasti eikä ketään näkynyt ylisen ovella.
Työntekijä tuolla ylisellä oli Hans, Annen nuorin veli, joka valmisteli pappi Hammerin tilaamaa säilikköä. Sen piti olla valmis kahdeksan päivän kuluessa eilisestä lukien ja poika teki vankasti työtä kaikkina joutoaikoina.
Hans Nielsen oli kohta aikuinen mies ja kävi kuuttatoista; kuukauden lopulla oli hänen määrä päästä ripille.
Hän ja sisar olivat paljon yhdessä ja keskustelivat usein kaikenlaatuisista asioista, sillä toveriensa parissa ei Hans Nielsen Hauge oikein viihtynyt eikä häntä liioin haluttanut yhtyä heidän vallattomiin kepposiinsa. Häntä kutsuttiinkin "lukijaksi", mutta hän ei ryhtynyt vastaamaan eikä puolustautumaan muulla tavoin kuin että hän tuon tuostakin saattoi sanoa: "ellet tee pahempaa kuin luet, niin pääset kyllä eteenpäin."
Silloin pojat naureskelivat ja heidän mielestään hän oli kummallinen. "Sinähän luet kohta järjen päästäsi", sanoivat he silloin useinkin; mutta koskaan eivät he häntä lyöneet, sillä hänellä oli sellaiset kummalliset, lempeät silmät, eikä hän koskaan lyönyt takaisin. Sen lisäksi hänellä oli rahoja, joita hän oli erilaisilla hommillaan ansainnut. Sillä Hans Nielsen osasi käyttää sekä veistä että kirvestä; tarpeen sattuessa teki hän sepän työtäkin.
— — —