"Onko tanssi lopussa?" kysyi joku.
Vastausta ei kuulunut. Ja tuo ihmeellinen hiljaisuus levisi koko talon ympärille talvi-iltana.
Silloin sanoi muudan vanha ukko:
"Tässä on tehty syntiä, kun tuollainen mies on vangittu! Sinun tulisi hänet päästää, nimismies, sillä tässä on tehty suuri synti."
"Niin, niin", mumisivat toiset. Nuorten neitosten joukossa moni itki.
Nimismiehellä itsellään näytti olevan pahin olla. Tuntui, kuin olisi tuo hiljainen, voimallinen mies, joka istui tuvassa kirjoittaen, polttanut hänen sieluansa.
Jo samana yönä otti hän Haugen kopistaan ja lähetti hänet kolmen miehen vartioimana neljän penikulman päähän Ringeriken pitäjään suoraan vouti Hörbyn luo, joka seuraavana päivänä otti hänet kuulusteltavakseen.
Hänen vartijoillaan oli mukanaan valituskirje Aalin papilta ja he tiesivät muutenkin kertoa yhtä ja toista Haugesta, muun muassa että eräs vaimo oli hirttäytynyt Haugen opin takia. Mutta Hauge näytti toteen, että kaikki tyyni oli valhetta, ja vouti Hörby, joka oli sekä oikeudentuntoinen että vakava mies, päästi Haugen vapaaksi ilman muuta.
"Minä en tahdo olla mukana vangitsemassa siveellisiä ja eteen päin pyrkiviä ihmisiä", sanoi hän. "Varsinkaan en niitä, joiden uskonnon kunnioittamiseen yhdistyy lainkuuliaisuus."
Saatuaan passiinsa Hörbyn nimikirjoituksen, kulki Hauge edelleen läpi Aadal-laakson ja eteläosan Aurdal-laaksoa, tällä kertaa uskollisen ystävänsä Ole Rörsveenin seuraamana, joka auttoi häntä kantamalla hänen kirjojansa. Sieltä kulki matka edelleen läpi pohjois-Aurdalin Leirdaliin, sieltä Gudvangeniin ja sitten meritse Vossiin. Jonkun ajan täällä oleiltuaan suuntasi hän kulkunsa Bergeniin, jonne hän saapui puolivälissä maaliskuuta 1801.