Suuri ilo syntyi Haugen ystävien keskuudessa hänen tultuansa. Vanha neiti Boes koetti jälleen kaikin voimin ehdottaa, että Hauge asettuisi kokonaan Bergeniin asumaan ja tällä kertaa suostuikin Hauge.

Halu saada vakinainen toimi, joka voisi tukea sekä hänen porvarillista asemaansa että auttaa häntä taistelemaan "väärää hengellisyyttä" vastaan, joka oli alulla hiipimässä moneen ystävään, oli tällä kertaa hyvin tuntuva ja vaikutti ratkaisevasti asiaan.

Hän vastaanotti lainana jonkunverran rahoja, jotka Maren Boes tahtoi testamentata hänelle, ja pani niillä alkuun liikkeensä, joka oikeutti hänet porvariksi Bergenin kaupunkiin.

Vossin papit koettivat kylläkin aluksi vahingoittaa häntä lähettämällä valituksia piispa Johan Nordahl Brunille Bergenissä, mutta tuo voimallinen Jumalan mies hylkäsi kantelut, niinkuin hän jo kerran ennemminkin oli tehnyt, ja Hauge sai jatkaa vaikutustaan rauhassa.

KOLMASTOISTA LUKU

Valtava hengellinen kuohunta kävi yli koko Norjan maan. Haugen toiminta oli vaikuttanut kuten sade ja auringonpaiste janoavaan maahan. Melkeinpä jokaisella seudulla alkoi hengellinen herätys juurtua; "ystävät" saatettiin pian laskea tuhansissa ja jokainen työskenteli kykynsä mukaan levittääkseen elävää uskoa Kristukseen.

On itsestään selvää, että monta rikkaruohoa kasvoi siinä puhtaan viljan sekaan. Synnin tuska ja pelko sen rankaisemisesta ja taistelu paheen ylivallasta vapautumiseksi saattoi sairaalloisissa ja harhautuneissa mielissä pukeutua mitä kummallisimpiin muotoihin.

Ja kaikesta tästä sai Hans Nielsen Hauge aikalaistensa silmissä kantaa syyn.

Eräässä pohjoisimmista tunturiseuduista Österdalenin ja Trondhjemin rajalla asui Holtaalenin seurakunnassa Nordaunen talossa syvällä Bukkhammer-tunturin kupeessa eräs mies, nimeltä Ole Nordaune. Tällä Olella, joka oli nainut mies ja jolla oli monta lasta, oli talossa luonaan vanhan tavan mukaan molemmat veljensä Esten ja Anders.

Nuo kolme veljestä olivat jättiläismäistä sukua, hyvin varustettuja sekä ruumiin että hengen puolesta. Mutta tunturilaakson yksinäisissä, painostavissa oloissa oli varsinkin Olesta tullut suljettu mies, synkkä mieleltänsä ja eriskummallinen koko käytökseltään.