* * * * *
Hauge oli asettunut Bergeniin. Monet syyt saattoivat hänet siihen. Bergen oli hänelle tavallaan rauhallinen turvapaikka, jossa hän saattoi työskennellä rauhassa; Bergen tarjosi hänen toimeliaalle hengelleen suuren työalan maallisellakin alalla, ja Bergenin kauppiaana kuului hänen ammattiinsa matkustaminen, ja hän päättikin matkustaa pohjoiseen, jossa hän ei vielä ollut käynyt ja jossa hän oletti löytyvän hedelmällisen maaperän Jumalan sanalle.
Mutta ennenkuin hän pohjoiseen lähti, matkasi hän Sognin, Hallingdalin ja Numedalin kautta Ekeriin, jossa hän vielä keskeneräisellä paperitehtaalla tapasi useita etevimpiä kannattajiaan, muiden muassa Ole Olsen Bachen, joka hänen neuvostaan asettui kauppiaaksi Drammeniin.
Varemmin, vuonna 1802 oli hän matkustanut pohjoiseen, mutta kreivi Moltke oli karkottanut hänet Trondjemista, koska hän oli pitänyt Haugea syyllisenä Nordaunen tapauksiin ja samoin vielä katsoi hänen vaikutuksensa aiheuttaneen ne häiriöt, joita oli tapahtunut Lexvikissä, jossa eräs Anders Hernes mielenhäiriössä oli tappanut lapsen.
Hauge oli kärsinyt paljon näistä syytöksistä, mutta piispa Nordahl
Brun, jolle hän niistä puhui, rohkaisi häntä.
"Ei se voi olla sinun syysi", sanoi hän, "enemmän kuin minunkaan syytäni kaikki se, mitä täällä Bergenissä tapahtuu. Eräänä päivänä, kun olin saarnannut ja tullut ulos kirkosta, veti eräs sotilas, joka myös oli ollut kirkossa, pistimensä ja pisti kuoliaaksi toverinsa, joka kulki hänen edellään katua pitkin."
Kun Hauge oli jonkun aikaa viipynyt "tehtaalla", jatkoi hän matkaansa
Kristianiaan ja sieltä kotiin vanhempiensa luo Tuneen.
Myöhemmin matkusti hän pikkumaakuntien kautta ja kävi ystävänsä Johan Sörbrödenin luona, jossa hän piti hartauskokouksen. Siitä hän meni vuonon poikki Vallön suolakeittimöön, edelleen Skieriiin ja ylös Holdeniin, jossa hän piti useita kokouksia Tvedtin, Klövdalin, Ytterbön, Tuften ja Heisholdtin taloissa.
Holdenissa oli siihen aikaan pappina Braemer, innokas järkeisuskoinen ja Haugen kiivas vastustaja.
Haugen kannattajat Holdenissa pyysivät häntä Tvedtin taloon Haugea kuulemaan, mutta siihen ei pappi suostunut.