Puoli tuntia myöhemmin istui hän lukkojen takana eräässä Kristianian kaupunginvankilan pimeimmistä kopeista.

"Täältä saat sitten siirtyä Munkholmaan", oli Gram sanonut hänelle jäähyväisiksi.

"Tapahtukoon Jumalan tahto", oli Hauge vastannut. "Niinkauan kuin on elämää, voi toivoa jotakin parempaa. Mutta mitä Jumala antaa kannettavakseni, tahdon kantaa."

Vankilasta oli hän kirjoittanut ystävilleen useita kirjeitä, joissa hän ilmoittaa tahtovansa kärsiä äärimmäisyyteen saakka, ja kehottaa heitä tottelemaan lakia ja napisematta kantamaan, mitä kohtalo tuoneekin. "Jollemme tapaa enää tässä maailmassa, on meillä toivo, että tapaamme paremmassa maassa, jossa ei ole enää ei vankiloita eikä kahleita niitä varten, jotka rakastavat Jumalaansa", — siten hän lopetti kirjeensä.

Haugen vangitseminen 1804 lopetti hänen herätyssaarnaajatoimensa Norjan kansan keskuudessa ja samalla sai alkunsa oikeusmurhaan johtava toimenpide, joka on aina oleva sen ajan viranomaisten häpeänä.

VIIDESTOISTA LUKU

On jouluaatto 1805.

Pitkin Raatihuoneenkatua kulkee kaksi virkamiestä vakavasti keskustellen. He ovat Kristianian poliisimestari Jakob Wulfsberg ja ylioikeuden asessori Jonas Collett.

He pysähtyvät usein kylmästä huolimatta, puhelevat keskenään ja taas jatkavat kulkuaan. He ovat kulkeneet Kirkkokadun ohi, jossa on vilkas joululiikenne, hevosten kulkuset kilisevät ja lumi narisee ihmisten jalkojen alla.

Poliisimestari Wulfsberg pysähtyy taas ja laskee hiljaa kätensä asessori Collettin käsivarrelle.