Kreivi Moltke oli hämmästyksissään.
"Herra oikeusneuvos", puhkesi hän sanomaan, "kun teidänlaisenne mies käyttää niin kovia sanoja, niin ei kaikki liene kuten olla pitäisi. Annan heti tutkia asiaa."
"Kiitän teitä, herra kreivi", vastasi Bull. "Mutta emmekö voi olla yksimielisiä siitä, että jos olisi ollut puhe meistä jommastakummasta, olisimme samojen olosuhteiden vallitessa jo kauan sitten päässeet vapaiksi takuuta vastaan, sitä suuremmalla syyllä, kun ei meidän lainkuuliaisuutemme saata olla suurempi kuin tämän uskonnollisen haaveilijan, hän kun on uhrannut koko elämänsä juurruttaakseen ihmisiin hyvää ja velvoittaakseen heitä kuuliaisuuteen Jumalaa ja esivaltaa kohtaan."
Kreivi Moltke nyökäytti.
"Siinä olette todella oikeassa", vastasi hän. "Se, mitä aikaisemmin mieskohtaisesta olen kuullut tästä miehestä, sopii siihen, mitä nyt kerrotte."
Oikeusneuvos Bull nousi.
"Näin ollen ehdotan, herra kreivi", sanoi hän, "että hänelle heti myönnetään joitakin huojennuksia."
"Mitä?" kysyi kreivi Moltke.
"Voinko minä — jos hän lupaa, ettei karkaa — ottaa hänet luokseni Töieniin tekemään työtä puutarhassani?" kysyi oikeusneuvos Bull hymyillen. "Siten saadaan yksi tie ja kaksi asiaa. Hän voisi sittemmin, kun on tullut jonkun verran voimiinsa, auttaa teitäkin, herra kreivi, milloin missäkin toimessa!"
Nyt naurahti kreivi Moltke.