Mikäli hallitus siis Haugen vangitsemisella ja syytteen nostamisella oli toivonut voivansa masentaa hänen asiaansa, niin täytyy sanoa, ettei tarkoitusta ensinkään saavutettu; päinvastoin: vangitseminen ja sen seuraukset olivat enemmän kuin mikään muu omansa todistamaan, että Haugen oppi oli hyvä ja haugelaisuuden terve edistys tänä pitkänä ahdinkoaikana oli ratkaiseva voitto Hans Nielsen Hangelle itselleen ja paras asiallinen todistus siitä, että syyte häntä vastaan oli sekä aiheeton että väärä.
Sadoilla ja taas sadoilla kutsutuilla todistajilla oli vain hyvää kerrottavana syytetystä, ja tutkimukset olisivat jo vuonna 1808 johtaneet vapauttamiseen kaikissa tärkeimmissä kohdissa, jollei 1808 ja 1809 vuosien sota olisi tullut väliin sitoen niin kaikki mielet, että kaikki muu jäi unhotuksiin.
Kaksi pitkää, raskasta vankeusvuotta oli Haugen siis taaskin täytynyt kestää, tosin lievemmässä muodossa kuin kaksi ensimäistä, mutta kumminkin ilman toivoa saada päätöstä asiassaan.
Mutta hänen terveytensä kävi yhä huonommaksi; häntä vaivasi verensylky ja keripukki, ja niistä vapaahetkistä huolimatta, joita hän silloin tällöin sai Töienissä tai toimittaessaan niitä pikkuaskareita, joita kreivi Moltke huvikseen toisinaan antoi hänelle tehtäväksi, saattoi kumminkin joltisenkin varmasti päättää, että jatkuva vankeus piankin oli laskeva hänet hautaan.
Hänen hengenvoimansa tylsistyivät tietysti näissä oloissa; ystävät saattoivat huolella huomata tämän niistä kirjeistä, joita hän sai luvan lähettää; jopa oli hänen puhdas, evankelinen uskonsakin vaarassa sekottua ja heikontua niiden järkeisopillisten teosten vaikutuksesta, joita hänen tuomarinsa ja muutkin huolehtivat toivat hänen luettavakseen vankilaan.
Hänen veljensä Mikkel Hauge oli kahdesti jättänyt hakemuksen hänen vapaaksi laskemisestaan takausta vastaan, mutta tuloksetta; kreivi Wedel-Jarlsberg oli hakemusta mitä lämpimimmin puoltanut ja siihen oli liitetty mitä kauneimmat lausunnot Buskerundin ja Kristianssandin maaherroilta; mutta hakemus hyljättiin, kun nähtävästi peljättiin, että Haugen vangitsemisen tuottamat erinomaiset tulokset haihtuisivat, jos hänet taas laskettaisiin vapaaksi.
Silloin tapahtui toisena sotavuonna jotakin, joka kerrassaan muutti Haugen aseman, niin omituinen ja harvinainen tapahtuma, että se on tässä erikseen kerrottava.
* * * * *
Oli muuan tammikuun viimeisiä päiviä 1809.
Kristianian raatihuoneen edessä seisoi kaksivaljakkoinen reki. Pitkä mies puettuna sudennahkaturkkiin ja suuriin matkasaappaisiin nousi juuri reestä, tervehti sivumennen vartijaa, joka teki kunniaa, ja nousi portaita.