Tultuaan ylös suureen käytävään, kysyi hän poliisimestaria, joka oli tavattavissa.
Kaksi minuuttia myöhemmin istui oikeusneuvos Bull, sillä hän se oli, poliisimestarin huoneessa vastapäätä tätä, joka suurella mielenkiinnolla kuunteli, mitä tulijalla oli kerrottavana.
"Niinpä niin, rakas herra poliisimestari", sanoi oikeusneuvos Bull, "nyt luulen vihdoinkin keksineeni keinon Haugen pelastamiseksi."
Wulfsberg katsoi ihmeissään häneen.
"Iloitsisin suuresti", sanoi hän. "Minun täytyy tunnustaa, että tämä onneton mies minua erinomaisesti säälittää."
"Minua myös ilahuttaa, että tekin olette tullut niin pitkälle", vastasi Bull, "vahinko vaan, että Ingstad ja Collet yhä edelleenkin ovat häntä vastaan."
Poliisimestari kohautti olkapäitään. "Hehän ovat nyt hänen tuomareitaan", vastasi hän.
Bull hymähti.
"Hänen vanhurskaita tuomareitaan", sanoi hän. "Sen verran heistä; mutta kuulkaa nyt, mitä olen tuuminut."
Poliisimestari nyökkäsi; Bull nykäsi tuolinsa lähemmä.