"Rukoilin ahdistuksissani, kun vastustajani minua sortivat ja minä olin heidän vallassaan, että Herra minut asiassani vapauttaisi; minä sydämestäni kiitän häntä, kun hän pelasti minut, ja sitä tahdon edelleen tehdä; siihen antakoon hän itse armoa minulle.
"Tervehdin teitä Jeesuksen nimessä ja rukoilen, että saisitte elää hyvin, kunnes ijäisyydessä kohdataan, pysyen minä teidän ystävänänne Herrassa."
Tuomion jälkeisenä päivänä oli paljon Haugen ystäviä kokoontunut hänen luokseen Bakkehaugenille. Oli jouluaatto, ja jouluvirsi kohosi kirkkaana ja onnekkaana noiden iloisten ihmisten huulilta.
Silloin kääntyi Hauge äkkiä Ole Rorsweenin puoleen, joka nytkin oli siellä.
"Muistatko tuota silloista jouluaattoa, Ole?" kysyi hän.
Ole Rorsween, kumaraselkäinen, hymyili.
"Kyllä, Hauge", vastasi hän. "Sitä pientä jouluvaloa, jonka sinä iltana ikkunaasi kohotit, en milloinkaan unhota."
"Niin, nyt on valo voittanut", sanoi Hauge; "nyt on se pidettävä puhtaana, jotta se voi loistaa kirkkaana yli koko maan!"
Mutta illalla, kun ystävät olivat sanoneet jäähyväiset ja Hauge oli kotona emännöitsijänsä Andrea Nyhusin kanssa, joka oli häntä uskollisesti sairauden aikana hoitanut, sanoi Hauge hänelle:
"Sinä uskollinen, nyt kun minä olen vapaa mies, tahdon pyytää sinulta sitä, jota kauan olen ajatellut — että sinä tulisit vaimokseni Jumalan ja ihmisten edessä. Minä tiedän, että sinä et minua jätä, ja sinä olet tullut minulle niin rakkaaksi."