Nuoret kävelivät nopeammin, ja tapahtuikin niin että he puolitiessä saavuttivat joukon muita etelästä päin tulevia rippilapsia. Oli mukana muutakin nuorisoa.
Siinä sitten kauniisti tervehdittiin ja puheltiin.
Pojat kävelivät ja katselivat toisiaan; tytöt vilkasivat myös poikiin.
Sitten sanoi se, joka käveli Hans Nielsenin vieressä:
"Sinunkin tukkasi on tänään ylöspäin kammattu, Hans Nielsen."
Samallapa hän hymyili.
Hans Nielsen Hauge punastui. Kaikkien toverien oli tapana kiusotella häntä, kun hän tavallisesti sanoi että koreilu ja sen sellainen oli maailmallista.
Nyt kääntyi hän sen puoleen, joka oli puhunut, ja sanoi:
"Kun me tänään olemme somistaneet ruumiimme juhla-asuun, niin sopiipa toivoa, ettemme olisi unhottaneet kuolematonta sieluammekaan, vaan että olisimme muistaneet sitä suurta lupausta, minkä tänään tulemme tekemään, nimittäin jättämään perkeleen työt ja toimet, ja uskomaan Isään Jumalaan, Poikaan ja Pyhään Henkeen!"
Hän lausui tämän kuuluvasti ja vapaasti. Ja nytpä tulikin hänen ympärilleen hiljaisuus.
Mutta muutamat pojat hymyilivät ja katsahtivat toisiinsa.