Pappi nyökkäsi ja meni seuraavan luo. Ja samalla äänellä tehdyt kysymykset ja vastaukset kaikuivat Hans Nielsenin korvien ohi hänen siinä seisoessaan tovereitaan huomaamatta ja itkiessään kädet silmien edessä.
Niin, totisesti! Hän tahtoi antaa sydämensä Jumalalle!
Kun loppuvirsi oli veisattu ja lähtökumaukset kolme kertaa kolme kirkonkelloista kaikuneet, seurasi Hans Nielsen hiljaisesti vanhempiaan. Ei siinä mitään puhuttu; he ottivat häntä vaan lujasti kädestä, kun oli tultu ulos kirkosta.
Mutta kun oli saavuttu Haugen tienhaaraan ja äiti kulki Hansin vieressä, sanoi äiti sävyisästi:
"Minusta näytti että kaikki meni hyvin!"
Hans Nielsen katsahti äitiinsä. Hänen silmänsä kirkastuivat ja suupieleen nousi hymy. "On niin paljoa vastaan taisteltava, äiti", sanoi hän.
* * * * *
Hans Nielsen Haugesta oli tullut aikamies.
Itsensä elättämisen velvollisuus alkoi hänessä nousta voimakkaana, ja luonnostaan lahjakkaana ja käytännöllisenä oli hänen helpompi kuin monen muun antautua aloille, joista hän sai varman taloudellisen toimeentulon.
Hän harjoitti sepän ja puusepän ammatteja, kuten poikanakin; hän vuokrasi maita, joita hän viljeli; hän harjoitti mehiläishoitoa ja pientä kauppaa, ja mihin ikänä hän ryhtyi, oli hänellä menestystä.