Aistit ja vietit rupesivat vaivaamaan niin että puistatti; hän voi tuon tuostakin tuntea suurta polttavaa halua oppia tuntemaan elämän maallisia iloja; hän tapasi itsensä toivomassa ettei hän tietäisi mitään Jumalasta, vaan että hän olisi syntisenä onnellisessa tietämättömyydessä kuten muutkin.
Unhottaa, unhottaa, eikä aina vaivautua ja kiduttautua omantunnon vaivoista ja Jumalan tuomion pelosta — sellaiset ajatukset liikkuivat usein hänessä.
Varsinkin koki hän tällaista ollessaan työttömänä ja yksin; sen vuoksi yöt muodostuivat hänelle vaivaksi ja unettomuus mursi hänen terveytensä. Tuo luja ja reipas talonpoikaisnuorukainen alkoi laihtua ja tulla kalpeaksi; silmiin oli tullut jotakin tylsää ja heikkoa, jota niissä ei ennen ollut.
"Juo poika, niin unhotat kaiken", sanoi muuan tovereista eräänä iltana hänelle, hänen istuessaan raittiina muiden keskellä, jotka ryypiskelivät.
Hans Hauge oli ainoastaan hymyillyt ja vastannut, että hän tahtoi pysyä täydessä järjessään; mutta salaisesti oli halu maistaa, unhottaa ja olla hetkisen täysin onnellinen tunkeutunut houkuttelevana hänen sieluunsa.
Tätä kaikkea hän nyt mietiskeli syödessään yksinkertaista illallistaan yksinään pienessä ravintolassa.
— — —
Tarjoilijatar istui ulkona portailla. Ovi oli auki ja tyttö keskusteli syöjän kanssa.
Neito oli nuori, meheväkasvuinen ja hymyili eriskummallisen salaperäisesti. Punaisiin, pyöreisiin poskiin muodostuivat hymykuopat kun hän nauroi; hänen naurunsa oli hillittyä ja varsin miellyttävää.
Hän oli saapunut tänne Fredrikstadiin Saanerista vuosi sitten; hän oli ainoastaan pari vuotta yli kahdenkymmenen. Nyt hän istui tuossa portailla ilta-auringossa, katseli tavan takaa alas pienelle kadulle tulisiko sieltä ketään ja puheli silloin tällöin sisällä istuvan kanssa.