— On. Hän pyytää minua käymään siellä kaupungissa, kun hän on niin yksin.
Naiset katsoivat toisiinsa. Mari oli aivan varma siitä, että heillä oli tällä hetkellä yhteinen asia, sama pelko, jota eivät uskaltaneet pukea sanoiksi.
— Kun lapsi pyytää, niin äidin täytyy mennä, sanoi Helena hiljaa.
— Ei kai Hilma pyytäisi, ellei se todella olisi tarpeen.
— Kyllä Hilma on siksi ylpeä, ettei pyytäisi, sanoi Helena. — Pitäisi sinun mennä.
— Mutta ei kai Kalleltakaan liikene rahoja juuri tällaiseen aikaan.
Ainahan keväällä rahaa on talossa vähän. Olisi edes syksy.
— Minulla on kirstussani vielä niitä säästöjäni, kyllä minä sinulle matkan maksan, sanoi Helena.
Kyynel herahti Marin silmään, mutta ei hän osannut mitään sanoa.
— Mutta pääsisikö tuota töittenkään tähden. Mitähän Kallekin sanoisi, jos ilmoittaisin meneväni? sanoi Mari.
— Eihän nyt ole mitään niin kovia töitä.