— Sehän se on, teidän kaimanne, sanoi Hilma. — Se on niin kiltti ja hyvä tyttö, että on oikein hauskaa. Ei se ole koskaan itkenytkään.
Hilma oli tuonut ruuan pöydälle ja tarjosi siitä äidilleenkin. Vaiti he aterioivat, Hilman syöttäessä lapsia. Kun ateria oli päättynyt puki Hilma Kertun ylle päällystakin ja käski hänen mennä pihalle leikkimään.
Lapsen mentyä ja oven suljettua Hilma sanoi:
— Kiitos, äiti, että tulitte tänne.
— Tulinhan minä, kun sinä pyysit. Säikähdyin ensin kovasti. Onko jotain pahaa ollut?
— Ei niin suorastaan pahaakaan, ei ainakaan entistään pahempaa, on vain niin vaikeaa yleensä.
— Minä huomaan, että sinä odotat taas lasta.
— Niin, johan minä olen kuudennella kuukaudella. Eihän sen olisi tarvinnut tulla, kun tätä nuorempaakin vielä saa imettää. Ihan siinä menee kaikki voimat ihmiseltä. Mutta eihän sille nyt enää mitään mahda.
— Miehesi on kai mennyt jo työhön, koska ei näy kotona olevan, sanoi
Mari hetkisen vaiettuaan.
— Työhön hän meni.