Keskustelu taukosi joksikin aikaa.
— Miten siellä kotona jaksetaan? kysyi Hilma.
— Hyvinhän siellä jaksetaan. Alma on vielä vähän heikko sen lapsen jälkeen, mutta on sentään jo työssä. Kun Esko vaan säästää häntä vähän, niin kyllä kai hän voimistuu.
— Ja mummu?
— Hän on entisellään. Tuntuu melkein siltä, kun hän jollain tavoin kasvaisi sisästäpäin suuremmaksi. Hän on viime aikoina ollut niinkuin vanha kanto, josta odottamatta nousee voimakkaita vesoja. Kai sen laita on niin, että hän sai miehensä kautta elämälleen väkevän alun ja oppi näkemään kaikkea hiukan toisella tapaa, kuin mitä nyt nähdään sanomalehtien kautta. Kun hän jotain sanoo, on siinä aivan kuin jotain itsellekin tuttua, joka on saanut ikäänkuin selvän muodon.
— Niin, onhan hän harvinaisen älykäs nainen.
— Älykäs hän on ja ihmeellisen jäntevä ikäänsä katsoen. Toisinaan, kun hänen silmänsä osuvat minuun ja tiedän hänen tarkastavan, kuinka minä teen työtä, tuntuu ihan siltä, että täytyy ponnistaa viimeiseen asti, jotta ei joutuisi häpeään, vaikka hän ei sanokaan mitään. Ja kyllä minä uskon, jos tulisi eteen jotain kovaa ja vaikeata, jossa mummo näkisi oikean reitin, mitä myöten on mentävä, niin siinä saisivat sekä Kalle ja Esko, niin itsepäisiä kuin ovatkin, tehdä hänen tahtonsa mukaan. Ei se vanhus hellittäisi, ei vähällä.
Äidille ja tyttärelle tuli oikein hupaisa hetki, kun he yhdessä puhelivat vanhasta Helenasta. Ja Marillekin aivan kuin kirkastui oma äitinsä koko ihmeellisessä henkisessä kauneudessaan nyt, kun oli hänestä loitolla ja sai rauhassa punnita hänen ominaisuuksiaan. Olihan Mari monta anoppia nähnyt naapureittensa kodeissa ja tullut huomaamaan, millaiseksi helvetiksi ne voivat elämän tehdä miniälleen. Onnellinen hän oli ollut, hänellä oli äiti, joka oli vallan jättänyt käsistään aivan vapaaehtoisesti tyttärelleen. Siksi kai talossa kaikki olikin niin hyvin luonnistunut. Toinen oli auttanut toistaan kaikessa, missä suinkin voi.
Hilma oli alkanut keskustellessa siistiä huoneessa. Mari tahtoi auttaa häntä, mutta sitä ei Hilma millään tavalla sallinut. Mari huomasi, että tyttärensä hyvin huolellisesti kaiken järjesti ja siivosi. Mitään ei hän tehnyt hätiköiden tai pintapuolisesti, vaan kaiken täydellä tarkkuudella. Vasta nyt Mari tuli katselleeksi huonetta. Olihan se maalaisen silmissä jokseenkin hieno, mutta saattoi huomata, että kaiken kauneutta lisäsi tavattoman suuri siisteys.
Kesken tätä astui huoneeseen hyvin rehevä ja iloinen nainen. Hilman kasvot kirkastuivat.